Onko elämää kauden jälkeen??

Kisat saatiin kuin saatiinkin räpisteltyä ja kesäloma sillä saralla alkoi meikäläisen osalta heti perjantain 20km P kisan jälkeen. Väsyneenä, mutta onnellisena. Fiilikset kisoista oli vähän kaksijakoiset: Kisat sudittiin tosi rankoilla ja jyrkkäpiirteisillä baanoilla ja hapokkaassa ilmanalassa. Ehkä rankimpia kisoja joissa olen numerolappua ikinä rintaan kiskonut. Tuloksellisesti kisat ei menny ihan odotusten mukaisesti, varsinkaan 10km V osalta. Ei pöhissy, eikä happi liikkunu, 38. sija. Toisaalta noihin kisoihin pääsee vain 39 hiihtäjää, useiden karsintojen kautta. Eli ei se mikään laturetki ole. Perjantaina pertsalla olin 35. joka ei sinänsä sekään ollut ihan sitä mitä lähdettiin hakemaan. Mutta toisaalta se oli niin vahvaa menoa kuin meikäläinen noissa olosuhteissa pystyi esittämään. Ei siellä mun vahvuusalueilla eli lihaskestävyydellä tehnyt juuri mitään, kun hapetus oli ainut rajoittava tekijä. Fiilis oli hyvä ja siniseltä taivaalta paistava aurinko ei ainakaan häirinnyt kisahommia. Jännän äärellä oltiin tosin voitelussa, kun aurinko porotti pari isointa nousua loskalle, mutta metän puolella saman haarakäyntinousun päällä liisteri nappaili kuivaan pakkaslumeen aika ahnaasti. Onneksi voitelijoilla oli liisteripeukalo herkkänä ja mulla oli kyllä kelpo kapulat alla. Tunnelma noissa kisoissa on tosi ainutlaatuinen ja upea, kannustuksen puutteeseen ei tuo homma ainakaan kaatunut.  Maali veti puoleensa ja kunnialla selvittiin sekin kisa maaliin asti, jossa sitten takki olikin ihan tyhjä, sekä fyysisesti että henkisesti. Takana hieno kausi ja kaikki upeat seikkailut opiskelija-urheilijana yliopistosarjassa. Kokemuksia ja kavereita joista en edes osannut haaveilla.

Hapokasta menoa 10k skeitissä.

Hyvällä ilmeellä pertsan 20 km:llä!  

Tämän kauden valopilkku: Yhteislähdöt! Kärkiporukkaan tuppaa pääsemään, vaikka ihan keskivälille yrittää.  Usassa kaatumiset kahelta talvelta nolla, parhaat kisat yhteislähdöissä! Oppii se vanhakin koira uusia temppuja näköjään! 

Reissun aikana tuli pyörittyä  uusien tyyppien ja eri tiimien kanssa vähintäänkin kiitettävissä määrin. Omalla hotellilakin majoittui niin paljon joukkueita, että Mikko-pojan nimimuisti oli taas kerran kovilla. Eniten varmasti  tuli pyörittyä Northern Michiganin porukan kanssa. Niitten kanssa keksitiin vaikka mitä koiruuksia ja mm. pidettiin niitten huoneessa koulujenväliset MTU vs NMU myös imukuppipyssyjen voimin, haha! Oli varmasti hyvä valmistava reeni, kun Erik Soderman Northernista voitti keskiviikkona koko vapaan kisan murskaavalla 25 sek erolla seuraavaan! 

Yksi hienoista kotijoukkueen banderolleista radan rajuimmassa nousussa. Ilves niistää tylysti Alaska Anchorage Sealionseja.

Mutta eihän se reissu siihen päättynyt kun perjantaina  kisahommat laitettiin pakettiin.  Paluumatka alkoi vasta sunnuntaina, joten siinä kerettiin vielä touhuta  vaikka mitä. Ne on hienoja hetkiä kun kilpailut on takan ja tunnelma vapautuu! La aamusta lähettiin rinteeseen porukalla Northern Michiganin ja Alaska Fairbanksin  hiihtäjien kanssa kattoon alppihiihtäjien kisoja ja laskettelemaan niin aikasin, ettei siinä ihan kaikilla vielä hissi ihan ylimpään kerrokseen asti kulkenut. Lasketteluhissi toimi kuitenkin onneksi hyvin ja päivästä tuli yksi hienoimmista mutkamäkireissuista tähän asti! Huikeat maisemat ja täydellinen keli + rinteissä jotain 700m korkeuseroa. Nippa nappa voi tollasessa paikassa alamäkihiihtokauden tänäkin talvena avata! ;) Rinteen jälkeen oli tiedossa tehopäikkärit, jotka taisin ottaa kaikki vaatteet päällä ja kengät jalassa kämpän sohvalla. Illalla sitten alppinistien ja hiihtäjien yhteisissä tsembaloissa oltiin taas iskussa…

Kisan jälkeen meidän huoneessa. Keskiviikon voittaja Erik juttutuulella.

Matkalla huipulle!!!

NMU:n taistelupari imukuppipyssytaistelussa: Erik ja Chris. 

Laif is guud. Hunajanmakuista elämää!

Posetusta maailman huipulla!!!

Sunnuntaina alkoi sitten se reissun pisin matka, eli kotimatka. 2 viikkoa Saatiin onneksi vähän roinaa kisoja katsomassa olleiden Tekkiläisten mukaan, kun ne vahvisti istumalihaksiaan ajamalla autolla koko matkan takasin. Me lennettiin sunnuntaina Minneapolisiin, nukuttiin siellä hotellissa ja maanantaina aamusesta sitten 8h ajo kämpille. Perillä odottikin melkoinen helleaalto ja suksilla tuli käytyä enää 2 kertaa, kun 20-27 C helle helli ladut sulaksi ennätysaikasin.

Nyt on sukset naulassa ja ollaan kämppikseni Sondren kanssa  hiihelty enemmänkin  tuolla parkettien puolella. Sillä saralla riittääkin kiinniottamista, kun viimeiset kuukaudet on menny noissa kisahommissa. Jenkkirauta on myyty ja kesätyötkin Suomesta hommattu. Nyt ei muuta kuin otetaan kaikki irti tästä loppuajasta, ennen kuin paluu Suomeen ja todellisuuteen koittaa! J

Reilu viikko sitten Ilveksen miesten joukkue nappasi upeasti SM-Viestistä  hopeaa ja onneksi kisatunnelmaa sai myötäelää suoran nettilähetyksen kautta. Onnea vielä kerran koko köörille!!!

Mikko

P.S. Next up:  pari viikkoa koulua, tenttiviikko ja Los Angelesin reissu Suomen vahvistuksien kanssa, stay tuned!!!

College Nationalseissa tänäkin vuonna!

Moro! Niinhän siinä vaan värikkäitten karsintojen jälkeen kävi, että Mikko-poika on kisakoneessa yliopistomestaruuksiin. Oman alueen karsinnat siis selvitettiin, mutta ehkä vähän vaikeimman kautta. Kolmantena viikonloppuna täällä teloin selkäni kun kaaduin juomavyö selässä. Siinä sitten ajattelin että lepo auttaa, mutta parin viikon ja katkeran keskeytyksen kotikisoissa jälkeen marssin lopulta kiropraktikolle. Neljä sessiota kuuteen päivään ennen viimeisiä karsintoja ja mies oli taas kasassa. Aluemestaruuksissa kerkesin molemmilla matkoilla sijalle 9. Ja Kevätloma Kalliovuorilla oli saavutettu, tosin harmittavasti ainoana poikana omasta joukkueesta. Tytöissäkin epäonni koitteli Huskeja ja vain yksi tyttö pääsi reissuun.

Viimeset Central Regionin skabat! 15km P ja sija 9.

Mutta täällä ollaan ja meno on hyvä! Samassa hotellissa majoittuu paljon muitakin tiimejä ja on hienoa hengailla muitten joukkueitten kanssa. Samalla on kyllä hieman haikea olo, onhan nämä mun viimeset kisat täällä ja varmaan suurinta osaa tästä porukasta, joka on tullut matkan varrella tutuksi, en tämän viikon jälkeen näe enää koskaan. Tunnelma näissä karkeloissa on tosi ainutlaatuinen. Mistään puitteista ei jää hommat kiinni ja muutenkin reissaaminen pienemmällä porukalla on erilaista kuin kisaviikonloput omalla alueella isolla porukalla. Meidän alueen kouluilla ei ole alppijoukkueita joten kokonaismestaruudesta (alppi + maastohiihto) ei meidän alueen porukat taistele. Siksi meidän alueen joukkueet tekee yhteistyötä täällä ja ollaan melkein kuin yhtä isoa perhettä.

T.Rexi vahtii ettei kukaan ota muiden kapsäkkejä. Bozeman Airport.

Tänäkin vuonna lievä sirkus kimpsujen ja kampsujen kanssa. Niin montako kilpahiihtäjää? 2... :)

Kisat käydään Montanassa Bozemanin kaupungissa paikallisten Ilvesten (Montana State University Bobcats) vieraina. Puitteet ei ole ollenkaan hullummat: Laakso (Bozeman) on 1450m korkeudessa ja ympäriltä kohoaa vuoret. Kisat käydään vuorilla edelleen varsin kelvollisissa maisemissa. Ainoana miinuksena on tuo kisaladun korkeus, 1820-1860 metriä. Se on aika hapokasta. Vaikka hiljaa hiihtäminen tuntuukin tosi hyvältä alkaa riippakivimäinen laahaaminen heti kun on kovempien reenien aika. Tuntuu kuin ois villasukka suussa ja ylämäissä on olo kuin kalalla kuivalla maalla. No jospa se ois mullakin raskasta.  Korkeuteen on totuttauduttu jo viikko mutta ei se ilman happipitoisuus siinä ajassa ole juuri tuntuvan kasvaneen ;)

Laif is guud, West Yellowstone.

Päivisin on käyty kisaladuilla hiihtämässä ja iltapäivisin vaan hölkkäilty tai touhuttu jotain ihan muuta. West Yellowstonen laduillekin tehtiin yksi päiväretki. Toivottavasti maisemat painui verkkokalvoille ja lujasti! Reissusta olen nauttinut täysin rinnoin, vaikka pikkuhiljaa alkaa kisajännitys lisääntymään. Nämä on kyllä sellasia reissuja mitä tulee vielä ikävä ja paljon. Vaikea kuvitella että enää on vaan 2 kuukautta tätä Usan reissua jäljellä. Keskiviikon 10km V ja perjantain 20km P kisan jälkeen on kausikin paketissa ja meikäläisen yliopistosarjassa esiintymiset esiiinnytty. Nyyh. Mutta onhan tätä reissua onneksi sentään vielä viikko jäljellä!

Bobcätsien eli Ilvesten kotipesässä puntilla. Verryttelyksi juoksemista koriskentän ylätasannetta ympäri.  Rauta oli tässä vaiheessa vaarallisen kevyttä!

Triceratopsi vastaan toinen luupää. Museum of Rockies.

In Pursuit. Lisää posetusta Ilveksen kotiluolassa. Samat puitteet Ilvesten Suomen jaostolle Jämsänkoskelle!

Keskiviikkona eli huomenna alkaakin sitten pään lyöminen Kalliovuorten rinteeseen. Katotaan miten äijän käy! Niin ja kuvat päivitän tähän tekstiin heti kunhan saan kuvakansion Sondren koneelta!

Mikko

Toista kautta Jenkeissä!

Moro! Edellisestä kerrasta onkin jo hetki  ja johan tässä on korkea aika pienelle tilannepäivitykselle. Kuukauden päivät on taas suikkailtu pitkin pohjosta Usaa, kovasti hiihtopainotteisissa merkeissä. Sen jälkeen kun koneen pyörät tärähti paikalliselle kentälle on reissuhommia  pukannu siihen malliin ettei  ole ehtinyt paljon pysähtyneisyys iskeä. Siitä pitää huolen meidän tiukkaa settiä sisältävä kisakalenteri. Elikkäs homman nimihän on ollut se, että siitä asti kun sunnuntaina 9.1 tulin, on aina pe ajeltu täältä lumisesta kotipesästä 8h Minnesotaan siivuttamaan kaksipäiväisiä karkeloita. Tykkilumella, kun tämä talvi on ollut täälläpäin tosi vähäluminen. Sunnuntaina sitten aina kisan päälle se viikonlopun pisin matka, kotimatka. Tai ei ne nyt niin pitkiä ole ollut, kun on saanut olla hyvillä mielin melko mukavasti menneiden kisojen takia! Näitä kisaviikonloppuja oli putkeen siis 3 ja käteen jäi muun muassa Konferenssin mestaruus (keskinen USA) pronssia pertsan sprintistä (Mikko=Rintteri??? , maailmankirjat sekasin???), hyviä FIS-pisteitä ja hyvät karsintapisteet NCAA Championshipsejä silmällä pitäen. Unohtamatta tietenkään mainita huikeita reissuja, kokemuksia ja kavereita!  Kisatunnelmiin pääsee hyvin mukaan katsastamalla videon Creen Acresin Supertourilta. Onneksi tuollanen rymyäminen on ollut enemmän poikkeus kuin sääntö! Itsellä rinnassa numero 14 ja päällä kelta-mustaa.

1. Kisa täällä tänä vuonna. Opin, että seinänousu on englanniksi Waterfall! Ettei vaan tikapuut ois ollu suksia liukkaammat etenemisvälineet tuossa kohassa :)

Nyt on takana yksi lepoviikonloppu joka on tullut vähintäänkin tarpeeseen.  Reissussa rähjääntyy ja suht kuluttavaa settiä nuo 3 viikonloppua oli, heti otettiin todellakin löysät pois kun USAn kamaralle tän vuoden puolella palattiin. Pikkuhiljaa alkaa palautuminen tapahtua ja elämä voittaa. Alaselkä on tosin vielä niin jökissä että vois porata reikiä ja parilla dynamiitilla koittaa räjäyttää auki…! Hienoa täällä on ollut se, että Suomen pimeydestä ei ole ollut tietoakaan. Aurinko on kunnon terapiaa ja pitää suunpielet kohti korvia! Muutenkin lauha talvi on ollut kyllä ihan tervetullut, ainakin mun puolesta. Rapsakoilla baanoilla yöpakkasten jäljiltä kelpaa hiihtäjän hiihdellä. Tammikuun sunnuntaina 9.1 kun palasi niin ei ole tarvinnut paljon hiihtolaseihin kirkkaita linssejä tapailla. Haasteena on tietty se, että kun kelit näyttää maalis-huhtikuulta niin Mikko-pojalla meinaa automaattisesti afterski –vaistot herätä!  nooo, kevväämmällä sitten! ;)

Tässä kisojen välissä on keretty myös mm. ottamaan haltuun paikalliset radiokanavat. Kutsu tuli vieraaksi tiistai-aamun Huskies Drivetime –showhun, jossa turistiin hiihtohommista ja tehtiin viiltävää analyysiä vähän muistakin elämän osa-alueista. No sitten kun kävelin studiosta ulos niin viereisen studion (kanavan) kaveri huito että tulehan tänne. Astuin ovesta sisään ja heppu osotti tuolia ja mikkiä. No mikäs siinä, vielä vartti ekstraa toisella kanavalla turistiin tiukoista topiceista, kuten onko kaikki suomalaiset kahvi-addikteja, amerikkalainen vs suomalainen pannukakku ja miten sujuikaan vastan käyttö Kanadalaiselta kaverilta, joka vieraili Suomessa meidän kesäreissulla. Hauskaa touhua ja kovasti pyytelivät tulla uudestaan. No, ootellaan nyt ainakin hetki että on taas jotain uusia juttuja kerrottavana!

Niin ja on tässä tosiaan väillä käyty kuin käytykin myös kampuksella. Istumalihaksia parkitaan tällä erää Energy-, ja Environmental Economics –kursseilla, Advanced Germanilla (huh!!!) ja rahotuksen kurssilla. Saksan kurssi varsinkin sujunee tästä eteenpäinkin änkytyksen ja mutinan merkeissä, mutta parempi sekin kuin vaikenemisen! ;)  En saanu mennä kiinalaisten kanssa englanti 2. kielenä –kursseille, niin otin tuon saksan ihan vaan kostoksi, kun yksi kielen kurssikin vielä Tampereen dippa-inssin tutkinnosta uupuu.

No niin. Tilannehan on nyt se, että huomenna on kotikisat 20km P yhteislähdöllä yhdellä ehkä julmimmista radoista, joille on tullut lappu rinnassa hypättyä. Saa nähä miten äijän käy. Sunnuntaina on 3x5km viesti vapaalla ja sitten 4 päivää taukoa. Viikon päästä aluemestaruudet pe ja la naapurikoululla Northern Michiganilla ja siinä se sitten on, alueen karsintasarja paketissa. Näitten kisojen jälkeen jos on 8 parhaan joukossa, niin uudet seikkailut odottavat. Jos 8 parhaan joukkoon ei mahdu, niin kausi on aikalailla paketissa…  Seurataan tilanteen kehittymistä!

Terveisiä kaikille, tutuille ja tuntemattomille!

Mikko

Uusi vuosi, vanhat kujeet

Tere! Vuosi vaihtuu ja kohta on jo aika palata viimeisen kerran(??) Ameriikan maalle. Joulun jälkeen läksin etsimään lunta Vuokatista josta valkoista löytyikin suksien alle vähintäänkin kiitettävästi ja hyvässä seurassa! Tässä tarinaa Jämsänkosken Ilveksen Petoteamin Blogista.

Hyvää ja menestyksekästä uutta vuotta kaikille tasapuolisesti! Ameriikasta alkaa taas pian raporttia tipahdella tuttuun tapaan säännöllisen epäsäännöllisesti!

Mikko

Kiitospäiväloman viettoa Ameriikanmaalla

Elämää on sittenkin Kiitospäiväviikon loman jälkeen, vaikka unelmien hiihtomaa West Yellowstonen hohtavat hanget vaihtuivatkin lumettomaan Mitsikaniin. Kuten edellisen tekstin lopussa kirjoittelinkin, matka paikalliselle Leville ei mennyt ihan kuin elokuvissa. Lunta tuli vaakana ja noheva tienpitäjä oli kai heittänyt suolat tielle (ilman auraamista?) ja siinähän sitä loskaa sitten oli. No UPS jakeluautohan se oli ryhmittyny kääntymään vasemmalle keskelle tietä hyvin lumen peittämine takavaloineen ja penkkaanhan se oli sitten väistettävä, kun ei nuo ympärivuotiset renkaat sittenkään ollu sieltä pitävimmästä päästä. Itse ajelin porukan viimeisenä tila-autoa en voinu muuta kun todeta että siellähän ne nyt sitten on. Seuraavaksi seurasi hinausauton odottelua, Motorpoolin pomon hätyttämistä deer(beer?)campiltä ja pinetä iskua ottaneen tavarapakun vaihtoa ehjempään. Muitta mutkitta matka pääsi alkamaan toistamiseen, 4,5h jälkeen ensimmäisestä lähdöstä ja matkaahan olisi siis vain se 24h ajettavana. Pala kakkua! Rankasinkin heti tuuppamalla reilut 5h kunnes soimme itsellemme ensimmäisen tauon poikasen.

Tila-auton renkaat. Piti niin hyvin lumella että kävin vaihtamassa koko auton renkaineen päivineen ennen lähtöä.

Äksöniä pukkaa ja hinausauton saavuttua alkaa hangesta putkahtelemaan autoja tielle.  Matkaa taitettu tässä vaiheessa 0,5h / 24h. Huumoria riittää, vielä ei tiedetty että kuvassa hinattava paku on käytävä vaihtamassa ehjempään kun aurauskulma meni rytäkässä persiilleen.

Matka sujuikin sitten ihan muitta mutkitta, mitä nyt aamuyön tunteina kuskia vaihtaessa vuoronsa lopettava jamppa laittoi tankin täyttymään ja lähti huoltoasemalle ja uusi kuski siitä sitten otti ja polkaisi sitä kuuluisaa oikean puolimmaista. Pensaletkuhan se sitten tuli nätisti auton perässä, pistooli tankissa ja huoltoaseman pitäjä käsiään (nyrkkejään?) heiluttaen jonon jatkeena. Annoimme kaverin pitää letkunsa, reiluja kun olimme.

Perille päästyämme ja matkalla ruokakaupan liki tyhjäksi ostettuamme asetuimme taloon, jossa meitä majaili 18 henkeä neljän asetuttua viereisen hotellin huoneeseen. Aamulla totuus valkeni ja totesimme olevamme ihan oikeassa paikassa, lunta puoli metriä ja baanat viettelivät aloittamaan 8 päivän mittaisen montuttamisen. Ekat pari päivää joutui kunnioittamaan 2050 metrin korkeutta, palkeet puuskutti kuin kalalla kuivalla maalla ja aamureenin jälkeen päiväunille kömpiessä palautuminen suorastaan kiisi silmissä sykkeen tasaantuessa välittömästi, tai niin se meni ainakin niissä villeimmissä päiväunissa. 4-5 päivää se totuttautuminen otti kunnes loppuviikosta tasamaapätkätkin alkoivat lopulta tuntua ihan oikeasti tasaisilta eikä enää miltään vuorikiipeily hommilta.

Näin kauden alla rupeaa jokaisella hiihtoniilolla intohimo löytymään ja passiivinen jonossa siivuttaminen vaihtuu yhteislähtökisamaiseen kyttäilyyn, jossa ei ole varaa antaa toisten päästä liian helpolla eikä ainakaan karkuun. Peruslenkeilläkin vauhtia mittaillaan ja vedätystä tapahtuu myös ladulla eikä pelkästään puheissa. Siitä Mikko tykkää, tosin paikallinen ihme vuoristoviti teki mun kalustolle tepposet: skeitillä tuli tunti turpaan joka alamäessä ja meinasi vähän hiihdättää. Hyvää vauhtileikkiä siinä tuli harrastettua ja lohduttauduin ajatuksella että kotona komeroon jätetyt luottoparit ne siellä hioo tällä välin kynsiään. Myös suomalais-norjalaiset jutut poikaporukalla hiihtolenkeillä alkavat olla jo samaa tasoa kuin Suomessa konsanaan, johtuuko tämä sitten parantuneesta kielitaidosta vai siitä ettei vieläkään ole aikuiseksi kasvettu, en tiedä! ;-)

West Yellowstonessa miteltiin myös USAn Supertourin avauskisat, joissa allekirjoittanut tyytyi suosiolla voitelijan ja valmentajakokoksissa paikallisten toppatakkien kanssa juoruilijan rooliin. Omaa valmentajaahan meillä ei reissussa ollut, vaan ihan omin päin toilailtiin meidän kapteenien hieman kohellusta ohjaillessa. Muutama tosiaan avasi jo kilpailukautensa ja ihan vähintäänkin kunnialla noista voiteluhommistakin taas selvittiin. Hyvin on tullut näillä parilla viime hihtoreissulla valmentajakokouksissa pyörittyä ja verkoituttukin on aika hyvin. Muutenkin hassua kun ajellaan 24 tunnin matka vierailla mailla ja silti ladulla tuttuja tulee ja menee ja koko ajan saa jotain olla huikkailemassa. Muutenkin viikko meni vallan mainiosti, postikorttimaisemissa ja hyvissä olosuhteissa oikeisiin suksiin vihdoin totutellen, ilman sen suurempia maanpäällisiä murheita ja velvollisuuksia. Ja hyvällä porukalla! Hunajanmakuista elämää se sellainen! Viimeiset päivät tuntuivat tosiaan hiihdon osalta ihmeen hyviltä ja vaikka tuossa pari riviä aikaisemmin montuttamisella uhkailinkin, uskon että kuoppaa ei sittenkään kaivettu ja mies malttoi olla vetämättä yli vaikka kunnolla irti pääsikin.

Eihän tää tietysti mitkään Hervannan Suolijärven ladut ole, mutta kyllä täälläkin tietty hiihtelee!

Koutsit päivystää radan varressa. West Yellowstonen kylä oli tollanen uskomattoman tasanen laakso vuorten keskellä.

Ammattilaiset asialla. Priimaa tuppaa tulemahan, vaikka ihan tavallista yrittää! Ihme stadioneita kun ei autolla pääse lähimaillekaan, minen voitelupukkia kanna kun polvikin on keksitty!

Koutsit muikeana

Ainiin ja tulihan se kiitospäivä ateriakin sitten kämpillä tehtyä. Tai no, tunnustan, osallituin enemmänkin siihen syömäpuoleen! Ateriaksi siis oli kalkkunaa jonka sisällä täytteet hautui sen 6 tuntia ja perunamuussia sun muita lisukkeita. Hyvää oli ja ruuan päälle oli olo ylensyönyt kuin joulupöydästä lähtiessä. Kiitos kiitospäivästä! Nyt tosiaan täällä kämpillä palauttelen sauvarinteestä, jonne lumen puute meidät hiihtäjät ajoi. Vaikea uskoa että siihen on enää 16 päivää kun tästä hypätään lentokoneeseen ja lähdetään kotia kohti joulun viettoon!

Terveisiä kaikille, tutuille ja tuntemattomille tasapuolisesti!

Miggo (kuten kiinalainen ryhmätyökaveri esitelmään kanteen kirjoitti! :)

PS. Just tuli viesti kännykkään että ”look outside!!!” ja siellähän on maa valkosena ja lisää tulee!!!

Läpi syyskuun, halki repaleisen lokakuun

Niin siinä vain taitaa sittenkin käydä ettei syksyn ja talven pakoileminen onnistu Atlantin tälläkään puolen. Huikea lehtipuuvyöhykkeen ruska alkaa olla ohi, mutta vuodenaikaan nähden lämpimät kelit antaa vielä valkoisempien latujen odottaa itseään. On tyydyttävä tökkimään pikitiellä pyörät suksien alla, yleensä pienoiseen Lake Superiorilta hönkivään vastaseen! Reeniä onkin ollut nyt hyvä vedellä vimmoissansa Ilveksen kaudenavaus viikonlopun menestyksen innoittamana.

Viime vuodatuksesta onkin aikaa ja taas on paljon tilanteita takana, elämän korkeakoulun ja ihan normaalinkin koulun puolella. Kun sain maastopyörän alle alkoi ankara polkujen koluaminen, omilla ”kotiladuilla” Maasto Hiihdolla otettiin tilanne välittömästi haltuun ja Upper Peninsulan niemen kärjessäkin tuli käytyä nauttimassa Copper Harborin huikeista, vain maastopyöräilyyn tehdyistä ja ylläpidetyistä reiteistä! Kyllä kelpasi niissä maisemissa huristella, varsinkin kun oli kivet sun muut juurakot kammettu pois ja polut laiteltu muutenkin viimeisen päälle! Loppuverryttelynä Saksalaistyylinen illallinen Harbor Housessa rannattoman järven rannalla.

Kuukauden takasen sairastelun jälkeen oon saanu olla onneksi nyt terveenä. Reenirintamalla on koitettu pitää pyöräilytermein ”ketju kireällä” ja suunta toivottavasti nousu-uralla. Urheiluhommat pyörii siten, että koulun jälkeen raahaudutaan kestävyysurheilujoukkueen pukukopille SDC:lle, ja sieltä sitten suoritetaan erinäisiä urheilutekoja. Puitteet on kyllä hyvät, on sisäjuoksuradat, oma kestävyysurheilujoukkueen punttisali, uimahalli jne… muutenkaan ei resurssit lopu ihan heti kesken. Reenin päätteeksi napataan vaksilta uusi pyyhe ja suihkun kautta saunaan.  Hiihtokoutsi sinne tuli meidän kanssa reenin päätteeksi ja valitti mulle että oonko pirulainen suomesta kääntäny termostattia kun on kuulemma liian kuuma. Saunan lauteille kivuttuani totesin tilanteen ja joutuu sanoa ettei Italialaistaustainen taida niitä kovimpia saunamiehiä olla! ;) All in all, sauna (kuuma huone) lenkin päälle maistuu! Sitten vaan kamat niskaan, pyyhe + reenikamat joukkueen pyykkipalveluun ja kohti uusia seikkailuja.

Paikkanahan tämä kaupunki (kaupungit) on varmasti suomalaisin paikka Suomen ulkopuolella. Kanaalin toisella puolella on Houghton ja koulu, toisella puolella Hancock, jonne sillan yli ajaessa toivottaa tervetulleeksi Suomen ja Usan lippu vieretysten! Kadun nimetkin on både suomeksi och englanniksi. Käännökset tosin on vähän hassuja J Vauhtia voi myös hakea ”Suomi-restaurant”:ista tai ”Kukkakauppa-Flower shop”:sta. Ihmisten kanssa höpötellessä tosi moni kehuu olevansa osittain suomalainen. Mutta harvasta saakaan sitten edes sanaa suomea irti. Mikä suomalaiset on tänne aikanaan houkuttanut on vanha kuparikaivos, jonka päällä meidän hiihtäjäkommuunikin oikeastaan sijaitsee. Ja koko tämä alue on oikeastaan kuin asuisi reikäjuuston päällä.  Sata vuotta sitten tämä oli maan johtava kuparin tuottaja ja muutenkin niin iso paikka, että tästä oli tulla Michiganin pääkaupunki. Sitten tuli joku pikku lama 1929 ja loppui ne hommat. Kaikki hommat. Tällä hetkellä alueen ylivoimaisesti suurin työllistäjä onkin tämä Yliopisto.

EDIT: niinhän siinä kävi, että unohtui tämä luonnos työpöydälle vähän keskeneräisenä, sorry! Laitan nyt kuitenkin tämän tänne muitten tarinoiden sekaan kun muistan. Nyt ollaan jo paikallisella Levillä West Yellostonessa Montanan osavaltiossa viettelemässä kiitospäivälomaa huikeissa maisemissa suksimishommien merkeissä. TO BE CONTINUED: Kirjoittelen tässä piakkoin uudet stoorit täällä suoritetuista ur(p)oteoista. Esimakuna paljastettakoon, että meidän seurueen matka tänne otti 28 tuntia, 2 pakua ulos tieltä ja yhden huoltoaseman pensapumpun irronneen letkun, eli ihan perus settiä! J 

Syksyn tuulahduksia

Noniin, viime tarinoista onkin jo tovi hurahtanut ja onkin siten tullut aika päivitysten!  Aloitan koulurintaman reportaasilla. Tulin lopulta järkiini ja otin vain minimimäärän kursseja (4), vaikka yksi ylimääräinen kurssi lipsahtikin aluksi jostain syystä lukujärjestykseen. Eihän tässä taloustilanteessa kannata mennä kuuntelemaan portugalilaisen pitämää kansantalouden kurssia!  ;-) Sen sijaan kansainvälisen talouden kurssilla maltan istua. Siellä istutaan Tampereen miehen kanssa eturivissä ja kuunnellaan suut auki kun opettaja (usalainen) kertoilee mm. että epäilee tämän maan velkaantumisongelman ratkeavan vain vallankumouksella. Huh!? Mielenkiintoinen kurssi, onneksi satuin löytämään sen kurssitarjottimen syövereistä. Tiistaina pidän ekan esitelmäni tänä syksynä,  globaalin markkinoinnin juttuja  heitetään duettona kiinalaisen kaverin kanssa. Saapa nähä mitä siitäkin tulee :) Koulu muuten lähti tosi jouhevasti pyörimään, kurssit on ihan päteviä ja verkostoiduttukin on mukavasti. Täällä on, tällaisen ujommankin pojan, hämmentävän helppoa tutustua uusiin ihmisiin! Tykkään kampuksen ilmapiiristä, siellä kun on kaikennäköistä hiihtäjää ja kansainvälinen meininki, niin sulautuu itsekin hyvin joukkoon. 

Palveluksena toveri Obamalle kannan oman korteni kekoon ja elvytystalkoisiin: Auto on pihassa ja uusi maastopyörä on tilattu. Auto on ihan kiva, vaikka eihän se tietty mikään ooppeli ole… ;-) Vähän janoinenhan tuo mokoma on, mutta onneksi bensan hinta on täällä vähän laskenut: 3,7 dollaria / gallona, elikkäs jotakuinkin 70 €urosenttiä / litra. Hyvähän se on vähän päästä huristelemaan ympäri kyliä, mitäs sitä nyt kämpillä mätänemään! Pyörää oottelen kovasti, täällä on tosi hienoja polkuja huristella menemään. Yleisin metsätyyppi on ehkä sellanen lehtometsä, täällä on kohta ruska-aika alkamassa.

Kauppakassi

Olen myös löytänyt tieni paikalliseen Ilokiveen, elikkäs koulun asuntoloiden ruokalaan. Nyt kun asustelee vähän kauempana koulusta on hyvä vähän tankata välillä hiukopalaa kampuksella ja siellähän se tottavie onnistuu! Formaatti on kutakuinkin seuraava: 8 taalaa tiskiin ja sisään. Buffettityylinen ratkaisu, syö ja juo niin paljon kuin sielu sietää. Ja se tavara menee muuten suoraan reiteen! Tarjolla on kutakuinkin aina samantyyliset pöperöt, perusrunkona pitsaa, burgeria, nakkisämpylää ja ranskanperunaa. Valikoima on kyllä yllättävän laaja, keittoa, sämpylää miljoonalla lisukkeella sun muuta pienempää tilpehööriä on niin että riittää. Lounaan jatkoksi voi sulavasti paistella itselleen vohvelit, taikina on valmiina raudan vieressä. Tai santsata kakkua, keksiä tai jäätelöä. Tai vaikka juoma-automaatista lisää limsaa! Jos posket ei näy takaa päin niin missä vika on?, vai miten se meni!

Oman talon saunakin tuli nyt lauantaina korkattua. Välillä oli sen verran pökköä pesässä, että  löylymittari (joka muuten on täsmälleen sama tuote ja malli kuin Viitaharjuntien saunassa, miten lie tänne eksynyt!?) kertoi lämpöä piisaavan 100 asteen edestä. Ei muuta kuin ulos vilvoittelemaan ja kohta uutta yritystä kehiin. No mutta olihan meillä hauskaakin. Taisi saunan leppoisasta lämmöstä nauttia illan aikana vähintään 5 eri kansalaisuutta. Purnattakoon tässä nyt kuitenkin sen verran, että lempipuuhani siivoaminen saunaillan jälkeen olisi jouhevampaa ilman tuota kokolattia mattoa!