Kiitospäiväloman viettoa Ameriikanmaalla

Elämää on sittenkin Kiitospäiväviikon loman jälkeen, vaikka unelmien hiihtomaa West Yellowstonen hohtavat hanget vaihtuivatkin lumettomaan Mitsikaniin. Kuten edellisen tekstin lopussa kirjoittelinkin, matka paikalliselle Leville ei mennyt ihan kuin elokuvissa. Lunta tuli vaakana ja noheva tienpitäjä oli kai heittänyt suolat tielle (ilman auraamista?) ja siinähän sitä loskaa sitten oli. No UPS jakeluautohan se oli ryhmittyny kääntymään vasemmalle keskelle tietä hyvin lumen peittämine takavaloineen ja penkkaanhan se oli sitten väistettävä, kun ei nuo ympärivuotiset renkaat sittenkään ollu sieltä pitävimmästä päästä. Itse ajelin porukan viimeisenä tila-autoa en voinu muuta kun todeta että siellähän ne nyt sitten on. Seuraavaksi seurasi hinausauton odottelua, Motorpoolin pomon hätyttämistä deer(beer?)campiltä ja pinetä iskua ottaneen tavarapakun vaihtoa ehjempään. Muitta mutkitta matka pääsi alkamaan toistamiseen, 4,5h jälkeen ensimmäisestä lähdöstä ja matkaahan olisi siis vain se 24h ajettavana. Pala kakkua! Rankasinkin heti tuuppamalla reilut 5h kunnes soimme itsellemme ensimmäisen tauon poikasen.

Tila-auton renkaat. Piti niin hyvin lumella että kävin vaihtamassa koko auton renkaineen päivineen ennen lähtöä.

Äksöniä pukkaa ja hinausauton saavuttua alkaa hangesta putkahtelemaan autoja tielle.  Matkaa taitettu tässä vaiheessa 0,5h / 24h. Huumoria riittää, vielä ei tiedetty että kuvassa hinattava paku on käytävä vaihtamassa ehjempään kun aurauskulma meni rytäkässä persiilleen.

Matka sujuikin sitten ihan muitta mutkitta, mitä nyt aamuyön tunteina kuskia vaihtaessa vuoronsa lopettava jamppa laittoi tankin täyttymään ja lähti huoltoasemalle ja uusi kuski siitä sitten otti ja polkaisi sitä kuuluisaa oikean puolimmaista. Pensaletkuhan se sitten tuli nätisti auton perässä, pistooli tankissa ja huoltoaseman pitäjä käsiään (nyrkkejään?) heiluttaen jonon jatkeena. Annoimme kaverin pitää letkunsa, reiluja kun olimme.

Perille päästyämme ja matkalla ruokakaupan liki tyhjäksi ostettuamme asetuimme taloon, jossa meitä majaili 18 henkeä neljän asetuttua viereisen hotellin huoneeseen. Aamulla totuus valkeni ja totesimme olevamme ihan oikeassa paikassa, lunta puoli metriä ja baanat viettelivät aloittamaan 8 päivän mittaisen montuttamisen. Ekat pari päivää joutui kunnioittamaan 2050 metrin korkeutta, palkeet puuskutti kuin kalalla kuivalla maalla ja aamureenin jälkeen päiväunille kömpiessä palautuminen suorastaan kiisi silmissä sykkeen tasaantuessa välittömästi, tai niin se meni ainakin niissä villeimmissä päiväunissa. 4-5 päivää se totuttautuminen otti kunnes loppuviikosta tasamaapätkätkin alkoivat lopulta tuntua ihan oikeasti tasaisilta eikä enää miltään vuorikiipeily hommilta.

Näin kauden alla rupeaa jokaisella hiihtoniilolla intohimo löytymään ja passiivinen jonossa siivuttaminen vaihtuu yhteislähtökisamaiseen kyttäilyyn, jossa ei ole varaa antaa toisten päästä liian helpolla eikä ainakaan karkuun. Peruslenkeilläkin vauhtia mittaillaan ja vedätystä tapahtuu myös ladulla eikä pelkästään puheissa. Siitä Mikko tykkää, tosin paikallinen ihme vuoristoviti teki mun kalustolle tepposet: skeitillä tuli tunti turpaan joka alamäessä ja meinasi vähän hiihdättää. Hyvää vauhtileikkiä siinä tuli harrastettua ja lohduttauduin ajatuksella että kotona komeroon jätetyt luottoparit ne siellä hioo tällä välin kynsiään. Myös suomalais-norjalaiset jutut poikaporukalla hiihtolenkeillä alkavat olla jo samaa tasoa kuin Suomessa konsanaan, johtuuko tämä sitten parantuneesta kielitaidosta vai siitä ettei vieläkään ole aikuiseksi kasvettu, en tiedä! ;-)

West Yellowstonessa miteltiin myös USAn Supertourin avauskisat, joissa allekirjoittanut tyytyi suosiolla voitelijan ja valmentajakokoksissa paikallisten toppatakkien kanssa juoruilijan rooliin. Omaa valmentajaahan meillä ei reissussa ollut, vaan ihan omin päin toilailtiin meidän kapteenien hieman kohellusta ohjaillessa. Muutama tosiaan avasi jo kilpailukautensa ja ihan vähintäänkin kunnialla noista voiteluhommistakin taas selvittiin. Hyvin on tullut näillä parilla viime hihtoreissulla valmentajakokouksissa pyörittyä ja verkoituttukin on aika hyvin. Muutenkin hassua kun ajellaan 24 tunnin matka vierailla mailla ja silti ladulla tuttuja tulee ja menee ja koko ajan saa jotain olla huikkailemassa. Muutenkin viikko meni vallan mainiosti, postikorttimaisemissa ja hyvissä olosuhteissa oikeisiin suksiin vihdoin totutellen, ilman sen suurempia maanpäällisiä murheita ja velvollisuuksia. Ja hyvällä porukalla! Hunajanmakuista elämää se sellainen! Viimeiset päivät tuntuivat tosiaan hiihdon osalta ihmeen hyviltä ja vaikka tuossa pari riviä aikaisemmin montuttamisella uhkailinkin, uskon että kuoppaa ei sittenkään kaivettu ja mies malttoi olla vetämättä yli vaikka kunnolla irti pääsikin.

Eihän tää tietysti mitkään Hervannan Suolijärven ladut ole, mutta kyllä täälläkin tietty hiihtelee!

Koutsit päivystää radan varressa. West Yellowstonen kylä oli tollanen uskomattoman tasanen laakso vuorten keskellä.

Ammattilaiset asialla. Priimaa tuppaa tulemahan, vaikka ihan tavallista yrittää! Ihme stadioneita kun ei autolla pääse lähimaillekaan, minen voitelupukkia kanna kun polvikin on keksitty!

Koutsit muikeana

Ainiin ja tulihan se kiitospäivä ateriakin sitten kämpillä tehtyä. Tai no, tunnustan, osallituin enemmänkin siihen syömäpuoleen! Ateriaksi siis oli kalkkunaa jonka sisällä täytteet hautui sen 6 tuntia ja perunamuussia sun muita lisukkeita. Hyvää oli ja ruuan päälle oli olo ylensyönyt kuin joulupöydästä lähtiessä. Kiitos kiitospäivästä! Nyt tosiaan täällä kämpillä palauttelen sauvarinteestä, jonne lumen puute meidät hiihtäjät ajoi. Vaikea uskoa että siihen on enää 16 päivää kun tästä hypätään lentokoneeseen ja lähdetään kotia kohti joulun viettoon!

Terveisiä kaikille, tutuille ja tuntemattomille tasapuolisesti!

Miggo (kuten kiinalainen ryhmätyökaveri esitelmään kanteen kirjoitti! :)

PS. Just tuli viesti kännykkään että ”look outside!!!” ja siellähän on maa valkosena ja lisää tulee!!!

Läpi syyskuun, halki repaleisen lokakuun

Niin siinä vain taitaa sittenkin käydä ettei syksyn ja talven pakoileminen onnistu Atlantin tälläkään puolen. Huikea lehtipuuvyöhykkeen ruska alkaa olla ohi, mutta vuodenaikaan nähden lämpimät kelit antaa vielä valkoisempien latujen odottaa itseään. On tyydyttävä tökkimään pikitiellä pyörät suksien alla, yleensä pienoiseen Lake Superiorilta hönkivään vastaseen! Reeniä onkin ollut nyt hyvä vedellä vimmoissansa Ilveksen kaudenavaus viikonlopun menestyksen innoittamana.

Viime vuodatuksesta onkin aikaa ja taas on paljon tilanteita takana, elämän korkeakoulun ja ihan normaalinkin koulun puolella. Kun sain maastopyörän alle alkoi ankara polkujen koluaminen, omilla ”kotiladuilla” Maasto Hiihdolla otettiin tilanne välittömästi haltuun ja Upper Peninsulan niemen kärjessäkin tuli käytyä nauttimassa Copper Harborin huikeista, vain maastopyöräilyyn tehdyistä ja ylläpidetyistä reiteistä! Kyllä kelpasi niissä maisemissa huristella, varsinkin kun oli kivet sun muut juurakot kammettu pois ja polut laiteltu muutenkin viimeisen päälle! Loppuverryttelynä Saksalaistyylinen illallinen Harbor Housessa rannattoman järven rannalla.

Kuukauden takasen sairastelun jälkeen oon saanu olla onneksi nyt terveenä. Reenirintamalla on koitettu pitää pyöräilytermein ”ketju kireällä” ja suunta toivottavasti nousu-uralla. Urheiluhommat pyörii siten, että koulun jälkeen raahaudutaan kestävyysurheilujoukkueen pukukopille SDC:lle, ja sieltä sitten suoritetaan erinäisiä urheilutekoja. Puitteet on kyllä hyvät, on sisäjuoksuradat, oma kestävyysurheilujoukkueen punttisali, uimahalli jne… muutenkaan ei resurssit lopu ihan heti kesken. Reenin päätteeksi napataan vaksilta uusi pyyhe ja suihkun kautta saunaan.  Hiihtokoutsi sinne tuli meidän kanssa reenin päätteeksi ja valitti mulle että oonko pirulainen suomesta kääntäny termostattia kun on kuulemma liian kuuma. Saunan lauteille kivuttuani totesin tilanteen ja joutuu sanoa ettei Italialaistaustainen taida niitä kovimpia saunamiehiä olla! ;) All in all, sauna (kuuma huone) lenkin päälle maistuu! Sitten vaan kamat niskaan, pyyhe + reenikamat joukkueen pyykkipalveluun ja kohti uusia seikkailuja.

Paikkanahan tämä kaupunki (kaupungit) on varmasti suomalaisin paikka Suomen ulkopuolella. Kanaalin toisella puolella on Houghton ja koulu, toisella puolella Hancock, jonne sillan yli ajaessa toivottaa tervetulleeksi Suomen ja Usan lippu vieretysten! Kadun nimetkin on både suomeksi och englanniksi. Käännökset tosin on vähän hassuja J Vauhtia voi myös hakea ”Suomi-restaurant”:ista tai ”Kukkakauppa-Flower shop”:sta. Ihmisten kanssa höpötellessä tosi moni kehuu olevansa osittain suomalainen. Mutta harvasta saakaan sitten edes sanaa suomea irti. Mikä suomalaiset on tänne aikanaan houkuttanut on vanha kuparikaivos, jonka päällä meidän hiihtäjäkommuunikin oikeastaan sijaitsee. Ja koko tämä alue on oikeastaan kuin asuisi reikäjuuston päällä.  Sata vuotta sitten tämä oli maan johtava kuparin tuottaja ja muutenkin niin iso paikka, että tästä oli tulla Michiganin pääkaupunki. Sitten tuli joku pikku lama 1929 ja loppui ne hommat. Kaikki hommat. Tällä hetkellä alueen ylivoimaisesti suurin työllistäjä onkin tämä Yliopisto.

EDIT: niinhän siinä kävi, että unohtui tämä luonnos työpöydälle vähän keskeneräisenä, sorry! Laitan nyt kuitenkin tämän tänne muitten tarinoiden sekaan kun muistan. Nyt ollaan jo paikallisella Levillä West Yellostonessa Montanan osavaltiossa viettelemässä kiitospäivälomaa huikeissa maisemissa suksimishommien merkeissä. TO BE CONTINUED: Kirjoittelen tässä piakkoin uudet stoorit täällä suoritetuista ur(p)oteoista. Esimakuna paljastettakoon, että meidän seurueen matka tänne otti 28 tuntia, 2 pakua ulos tieltä ja yhden huoltoaseman pensapumpun irronneen letkun, eli ihan perus settiä! J 

Syksyn tuulahduksia

Noniin, viime tarinoista onkin jo tovi hurahtanut ja onkin siten tullut aika päivitysten!  Aloitan koulurintaman reportaasilla. Tulin lopulta järkiini ja otin vain minimimäärän kursseja (4), vaikka yksi ylimääräinen kurssi lipsahtikin aluksi jostain syystä lukujärjestykseen. Eihän tässä taloustilanteessa kannata mennä kuuntelemaan portugalilaisen pitämää kansantalouden kurssia!  ;-) Sen sijaan kansainvälisen talouden kurssilla maltan istua. Siellä istutaan Tampereen miehen kanssa eturivissä ja kuunnellaan suut auki kun opettaja (usalainen) kertoilee mm. että epäilee tämän maan velkaantumisongelman ratkeavan vain vallankumouksella. Huh!? Mielenkiintoinen kurssi, onneksi satuin löytämään sen kurssitarjottimen syövereistä. Tiistaina pidän ekan esitelmäni tänä syksynä,  globaalin markkinoinnin juttuja  heitetään duettona kiinalaisen kaverin kanssa. Saapa nähä mitä siitäkin tulee :) Koulu muuten lähti tosi jouhevasti pyörimään, kurssit on ihan päteviä ja verkostoiduttukin on mukavasti. Täällä on, tällaisen ujommankin pojan, hämmentävän helppoa tutustua uusiin ihmisiin! Tykkään kampuksen ilmapiiristä, siellä kun on kaikennäköistä hiihtäjää ja kansainvälinen meininki, niin sulautuu itsekin hyvin joukkoon. 

Palveluksena toveri Obamalle kannan oman korteni kekoon ja elvytystalkoisiin: Auto on pihassa ja uusi maastopyörä on tilattu. Auto on ihan kiva, vaikka eihän se tietty mikään ooppeli ole… ;-) Vähän janoinenhan tuo mokoma on, mutta onneksi bensan hinta on täällä vähän laskenut: 3,7 dollaria / gallona, elikkäs jotakuinkin 70 €urosenttiä / litra. Hyvähän se on vähän päästä huristelemaan ympäri kyliä, mitäs sitä nyt kämpillä mätänemään! Pyörää oottelen kovasti, täällä on tosi hienoja polkuja huristella menemään. Yleisin metsätyyppi on ehkä sellanen lehtometsä, täällä on kohta ruska-aika alkamassa.

Kauppakassi

Olen myös löytänyt tieni paikalliseen Ilokiveen, elikkäs koulun asuntoloiden ruokalaan. Nyt kun asustelee vähän kauempana koulusta on hyvä vähän tankata välillä hiukopalaa kampuksella ja siellähän se tottavie onnistuu! Formaatti on kutakuinkin seuraava: 8 taalaa tiskiin ja sisään. Buffettityylinen ratkaisu, syö ja juo niin paljon kuin sielu sietää. Ja se tavara menee muuten suoraan reiteen! Tarjolla on kutakuinkin aina samantyyliset pöperöt, perusrunkona pitsaa, burgeria, nakkisämpylää ja ranskanperunaa. Valikoima on kyllä yllättävän laaja, keittoa, sämpylää miljoonalla lisukkeella sun muuta pienempää tilpehööriä on niin että riittää. Lounaan jatkoksi voi sulavasti paistella itselleen vohvelit, taikina on valmiina raudan vieressä. Tai santsata kakkua, keksiä tai jäätelöä. Tai vaikka juoma-automaatista lisää limsaa! Jos posket ei näy takaa päin niin missä vika on?, vai miten se meni!

Oman talon saunakin tuli nyt lauantaina korkattua. Välillä oli sen verran pökköä pesässä, että  löylymittari (joka muuten on täsmälleen sama tuote ja malli kuin Viitaharjuntien saunassa, miten lie tänne eksynyt!?) kertoi lämpöä piisaavan 100 asteen edestä. Ei muuta kuin ulos vilvoittelemaan ja kohta uutta yritystä kehiin. No mutta olihan meillä hauskaakin. Taisi saunan leppoisasta lämmöstä nauttia illan aikana vähintään 5 eri kansalaisuutta. Purnattakoon tässä nyt kuitenkin sen verran, että lempipuuhani siivoaminen saunaillan jälkeen olisi jouhevampaa ilman tuota kokolattia mattoa!

Back to the U.S!

Tere tere! Täällä ollaan taas meren takana, ehjänä ja hyvässä hapessa, ja nytpä onkin hyvä laittaa taas tämä blogii taas tulille, yleisön pyynnöistä huolimatta! ;) Oli mukava kesän aikana kuulla palautetta ja siitä rohkaistuneena tohtinenkin taas pään avata tälläkin saralla.

Sommaren var kort, eli kesä sujahti nopeasti, hyvässä seurassa! Omaa kotia, kulttuuria ja läheisiä oppii reissussa arvostamaan ja kaipaamaankin. Kesä meni tutulla Tampere-Jyväskylä –akselilla, koulun ja työn merkeissä, mutta toki myös muutamalla ”sakkoringillä” varustettuna. Niitä olivat mm. heti legendaariseksi  muodostunut reissu Ruotsin Lappiin. Kiirunasta sijainneessa tukikohdasta käsin huiputettiin mm. Kebnekaise, vallattiin Narvik ja koluttiin Norjan rajaa maastopyörillä. Myös Vuokatissa ehdin käydä itseäni rääkkäämässä. Hienoja reissuja! Kesän ainoana miinuksena (lyhyyden lisäksi) mainittakoon pitkään riivannut poskiontelontulehdus, jonka elokuussa erikoislääkäri toivottavasti manasi lopullisesti ulos! Olo on nyt hyvä, mutta koputetaan puuta!

Houghtonissa on komiat kesäsäät. Lauantaina 27. olin perillä keskiyöllä paikallista aikaa, 30h ovelta ovelle matkustamisen jälkeen. klo 2.00 Lähdin kotoa vanhempien autokyydillä Helsinkiin, ja keskiyöllä siis (7.00 Suomen aikaa) perillä. Yllättäen matka sujui oikeinkin sujuvasti, mitä nyt Chicagossa 8h jatkolennon odottelu vähän meinasi olla nihkeätä. Asumuksena on paritalon toinen puoli, jonka jaan kahden muun ”ulkomaalaisen” kanssa, norjalaisen ja alaskalaisen.  Poikia molemmat ja hiihtäjiäkin vielä, eli armoton urheilijakommuuni pystyssä. Kelit on olleet helteiset ja totuttelu takaisin näihin ympyröihin on sujunut huomattavasti helpommin kuin ensimmäistä kertaa tullessa, jopa ihmeen helposti.  Onhan tämä tosin pientä säätöä alkuunsa taas, mutta lukujärjestys on valmiina ja kaikki hoituu ja löytyy huomattavasti helpommin. Mukava päästä taas paikallisten kaverien kanssa touhuamaan ja alkukangertelun jälkeen se lontoon murrekin sieltä kesäteloilta varmasti vielä löytyy J

Ei näin, voisi tiivistää reenien osalta meikäläisen parista viimeisestä päivästä Suomessa. Lääkäriltä luvan saatuani päätin vielä heittää viimeiset lenkit kotimaisemissa hyvän ystäväni maitohapon laadukkaassa seurassa. Pe-La –yön 2,5h yöunien ja tuon matkustamisen jälkeen rohkenen epäillä palautumisen ja aikaeroon totuttautumisen voineen olla vähän nopeampaakin, kuin nyt lähtötilan ollessa puu-ukko. Mutta tekevälle sattuu ja suunta on taas ylöspäin, vähän pientä reenin tynkääkin on jo keretty heittää kehiin. Pienellä säästöliekillä vielä, mutta pikkuhiljaa alkaa tuntumaan kroppakin paremmalta ja klo 4 aamuyöllä heräilyt aikaeron johdosta alkaa vähentyä.

Perjantaina pitäiskin sitten  juosta kilpaa koulujenvälisiä, 5km mäkisellä kotiradalla. Katotaan miten äijän käy! Reissuja ei toistaiseksi ole ihan kevään malliin pukkaamassa, mutta eiköhän tässä ennen marraskuun paikallista Levin leiriä (West Yellowstone ski festival) vielä jotain kehitellä. Kouluhommista raotan vielä sen verran, että siltä saralta löytyy ainakin kansantaloutta, markkinointia ja bisnesongelmien mallinnuskurssia, jolla on tarkotus korvata Tampereen viimeinen jäljellä oleva matikan kurssi, joka kolistelee vielä luurankona kaapissa. Voisin tässä toisen kerran vähän kirjotella paikallisesta elämän menosta, kun sitä on tässä pyydelty. Mutta se on toinen tarina se!

Miiko Haaju

Viimeisiä viedään!

Johan tässä ehtikin jokunen tovi vierähtää edellisistä turinoista. Tässähän on kiireellä pistettävä päivitystä kehiin, sillä viikon päästä ollaan jo lentelemässä kovaa vauhtia kotiin päin! 4,5 kuukautta näyttää olevan lyhyt aika kun on mukavaa.

Sun Valleyn reissun jälkeen pistettiin täällä sukset tukevasti naulaan ja laitettiin lepuutusvaihde päälle. Kisakautta ehtikin jo vierähtää rapiat 4,5 kuukautta. Enempää en aio tässä enään alkaa kaudesta vuodattamaan, mutta olihan se vaan hieno kausi! Sekä Suomen päässä alkuunsa, että vuodenvaihteesta sitten täällä.

Tieteellisten tutkimusten jälkeen olen tullut siihen johtopäätökseen, että 1)hiihtäjät ovat samanlaisia maailmankolkasta riippumatta ja että 2)huhtikuu on hieno kuukausi. Lumen sulaessa täälläkin järjestettiin jokavuotinen paikallinen nk-sprintti, jossa pidin lippua korkealla korjaten voiton kotiin. Kisa oli täällä suomalaiseen veljeensä verrattuna selkeästi distanssipainotteisempi ja sisälsi vähemmän hyppyreitä, mutta enemmän muita muuttuvia elementtejä. Kauden ”tärkein” kisa suoritettiin siis enemmän kuin mallikkaasti!

Huhtikuun viimeinen viikko, eli tenttiviikko, alkoi myös painaa päälle kaiken muun tohinan lomassa. Kovasti ennen tänne tuloa arvuuttelin, että noinkohan Mikko-pojalta opinnot lontooksi taittuvat, mutta niinhän siinä sitten vain kävi, että asteikolla 0...4 keskiarvoksi asettui 4.0. Nörtti mikä nörtti siis! No, voin kyllä tunnustaa että oli ne täydet pisteet hivenen herkemmässä kuin koto-Suomessa, mutta tyytyväinen kyllä pitää olla. Minimipanostuksella maksimitulos on aina optimaalinen suoritus! ;-)

Sitä en sitten tiedä mitä Tampereen väki sanoo mun kursseista täällä, eli noinkohan niitä kaikkia meikäläisen tuotantotalouden (lue:vale) –insinörtin tutkintoon sisällytetään. Mutta väliäkö sillä, ei se koulu sieltä Tampereelta mihinkään karkaa. Tässä kohtaa kuitenkin todettakoon, että opinnot Mitsikanissa jatkuvat syksyllä elokuun lopussa. Syyslukukausi USAssa on siis nyt varma ja keväästäkin neuvotellaan kovasti. Byrokratia on kuitenkin keljua ja välillä 7h aikaero Suomeen näyttää näissä asioissa olevan 2 kuukautta. Mutta ei se tilanne huonolta näytä, paperisodat on tehty voitettaviksi.

Huhtikuun lopussa umpeutui myös kämpän alivuokrasopimus (vuokrasin korealaiselta mirmeliltä, joka oli muualla tämän kevään) ja syksyn kuvioiden selkeytyessä suoritin hieman asuntojärjestelyjä. No niinhän siinä sitten lopulta kävi, että Toukokuun alusta koulun loputtua kannoin kamat uuteen kotiin, joka on 3 hengen paritalohuoneisto, varustettu lisäksi omalla puulämmitteisellä saunalla! Kämppiksinä on norjalainen ja jenkki hiihtotiimistä, varmasti huikea syksy tulossa! Aavistuksen on koululle matkaa, joten syksyllä on ehkä ruvettava hevos(voima)kaupoille. Bensan hinta on muuten täällä huipussaan ja sekös närästää. Perus 87 oktaaninen 10% biomömmöpensa irtoaa hintaan 4,20 $ per gallona eli aikalailla dollarin (70 eurosenttiä) litra. Voi kyynel, 10 vuotta sitten pentsiini kun irtosi kuulemma alle 25 eurosenttiä per litra. Mutta kun huomioi häränsilmän paikallisten autojen tankissa, niin enemmän täällä kilometri maksanee bensan osalta kuin Suomen keskivertoautoilla.

Koska oma koulu loppui ja pikkukaupunki hiljeni opiskelijoiden suunnatessa koteihinsa, tuumailin itsekin lähteä uusiin seikkailuihin, nyt kun täällä kerran ollaan. Tätä tarinaa näpytellään kasaan Colorado State Universityn kampuksella. Täällä loisitaan kaverin luona vielä muutama päivä, jonka jälkeen lennellään takaisin Houghtoniin, josta parin päivän jälkeen sitten Chicago-Frankfurt-Helsinki ja KOTONA toivottavasti keskiviikkona 18.5 iltapäivällä.

Coloradossa on kyllä ollut hulppeata. Tähän asti on tullut koluttua enemmän noita hiihtomestoja pohjoisessa, joten nyt on hienoa nähdä vähän ”eteläisempää” menoa, vaikka paikallisessa mittakaavassa tämä mikään etelä olekaan. Arska paistaa korkealta ja lämpötilat on huidelleet siinä 20-27 C,eli ihan mukavasti on pohjoisen poika tarennut. Jännä paikka kaikin puolin, tasanko jatkuu ties minne asti (korkeus 1600m) ja tasangon tässä reunassa alkaa sitten Kalliovuoret. On reenailtu ja patikoitu, vaarana on vain nilkkojen pyöräyttäminen kun ei oikein malta katsetta pitää polulla, sen verran upeita maisemia pukkaa. Myös osavaltion pääkaupunki Denver on tarkastettu ja hienoksi todettu.

Uljas retkikunta Greyrockin huippua valloittamassa.

Niin se vain aika tosiaan rientää, kohta ollaankin sitten jo toivottavasti ehjin nahoin Suomessa. Jyväskylässä ei ehdittäne kauaa vanheta, koulun penkki mokoma kun nimittäin kutsuu Tampereella 23.5 alkaen, parin viikon ajan ainakin.

Katsotaan missä muodossa tämä blogihomma tästä jatkuu, eihän sitä tiedä miten tässä vielä runosuoni pulppuaa. Terveisiä kaikille!

Buffalo Billin museon pihalla tapasimme myös  hemaisevan cow-girlin.

t.Mikko

Touri ja kausi paketissa!!!

Ja se olikin huikea kausi se! Suomessa kulki paria tilastotappiota lukuunottamatta mainiosti ja tammikuussa ur(p)oteot jatkuikin sitten astetta isommissa ympyröissä! Jokakeväinen lapinreissu vaihtui tänä vuonna US Supertourin finaaleihin Sun Valleyhyn Idahon osavaltioon. Tuloksellisesti en siellä enää tavoitellut kuuta taivaalta, sillä pientä taisteluväsymystä on ollut havaittavissa kropassa 4,5kk kestäneen kisakauden lähennellessä loppuaan.

Etualalla Amerikkalaista autokantaa parhaimmillaan. Meidän tiimin ajoneuvoksi jouduttiin kelpuuttamaan pitkin hampain takana näkyvä kämysempi rakkine, GMC Yukon, kun Herzin pojat oli sotkenu varaukset. Kulutus 20 L/100km :-P

Tiistaina Prologi 3,5km V oli todella haasteellinen vauhdinjaon kannalta. Minkäänlaista hajua kisavauhdista niissä korkeuksissa ei ollut, paremminkin pelko persiissä vähemmän lupaavien pikku vetojen ja nypytysreenien pohjalta. Rankka profiili hämmensi myös isolla kädellä. Niinhän siinä sitten kävi, että kisavauhti alkoi löytyä vasta 2,5km jälkeen, ja heti kohta oltiinki maalissa. Sijoitus ei ollut erityisen tyydyttävä, 80. Fiilikset oli kuitenkin todella hienot, keli oli hieno ja tunnelma hyvä. Muutenkin olo oli hyvin luottavainen seuraavaa päivää ajatellen, avaava harjoitus tehtynä ja näitten kisojen mielimatka 15km P yhteislähdöllä edessä.

Keskiviikkona startattiin tourin sijoitusten mukaisesti, ja oma 3 hengen joukkueemme oli sopivasti 7 sekunnin sisällä melkeinpä samassa lähtörivissä. Jokaisen toimiessa omana huoltajanaan ja jakaessa yhteisen voitelupukin kiirettä meinasi pukata. Vuorilla lumi on perin kummalista ja keli muuttuu aamulla häkellyttävän nopeasti. Mutta kyllä ne sukset sitten toimivatkin, lämmittelysukset taisivat tosin jäädä joka jampalta korkkaamatta, vähän kun meinasi kiirettä pukata. Kisa oli itsellä reissun paras, tuntui että korkeudesta huolimatta meno oli vahvaa ja hiihtelyn sijasta se oli jopa ihan hyvää kisaamista! Viimeisissä ylämäissä pystyin jopa tavoistani poiketen pomimaan päänahkoja. Suksista sai koko meidän poppoo hyvää apua, ainoa miinus oli että toinen norjalainen katkoi sauvansa lähdössä kun joku luuli ilmeisesti loppusijoituksen ratkeavan sijoituksen ensimmäisen 400m mukaisesti. Meidän ”päävalmentaja” eli fuksityttö paleli onneksi varakeppien kanssa juuri oikealla kohdalla. Tourin sijoitus omalta osalta parani sijalle 57., minuutin kaulalla norjalaisiin.

Torstain välipäivä vietettiin loppunousuun tutustuen. Nousussa hymy oli vähemmän herkässä ja lopuista kisoista ajattelinkin vain natiivani elämyksinä. Perjantain pertsan rinttipäivä valkenikin niin hienona kuin tuolla kuulemma vain voi. Arskaa siniseltä taivaalta ja yöpakkasten jäljiltä latu kuin rautatie. Mutta keli olikin todella haasteellinen, ensin näytti että lämpeneminen on hidasta, mutta meille viimeisille lähtijöille (ei aikaismpia sprinttipisteitä rankingissa) keli muuttui vartissa kuin vesihiihdoksi helteisenä heinäkuun päivänä! Pitovoitelu oli harvinaisen merkillistä, kun oli niin lämmintä ettei edes liisteri jäähtynyt ja varjoa ei missään. Ammattimaisen säädön päätteeksi ehdin lopulta lähtöviivalle, lämppäsukset tosin edelleen korkkaamatta. No oli siinä sentään lämpöä ja varsinkin ressiä päällä, valtakunta olisi ollut pieni hinta voitelijasta. No reisillehän se meni, luistossa hävittiin hävyttömästi kärkipäälle eikä lyhyt sprintti muutenkaan ole meikäläisen heiniä. Onneksi Petter eteni jatkoon turvallisella 0,06 sekunnin marginaalilla ensimmäiseen karsiutujaan. Päästeltyäni enimmät höyryt pihalle verryttelyladun siimeksessä tartuinkin terhakasti taas pulveripurkkiin ja liisterituubiin, ja niinhän siinä kävi että päivän parhaimmat suoritukset tehtiin tällä kertaa sillä voitelupukin toisella, vähemmän tutulla puolella. Uskomattoman hieno katsoa kun kaveri niistää viimeisessä alamäessä itse voidelluilla suksilla ja lykkii kauden parhaan kisansa ollen lopulta 10. Ilmassa oli suuren kaudenpäätösjuhlan tuntua, kun Kikkan Randalin mp3 soitin iskettiin stadionin kaiuttimiin ja osa hiihti ainostaan numerolapussa ja shortseissa.

Perjantai-iltana käytiin muuten illallisella tuomaroimassa Drammenin urheilulukiolaisten kokkisodan tekeleet. Olivat tulleet kevätretkelle ja supertourin kisaamaan, kuten myös joku ruotsalainen vastaava porukka. Sapuska oli hyvää ja voittajatkin saatiin selville. Niin ja kun sitä kuitenkin kaikki kysyy, niin kyllä, norjalaiset tytöt olivat oikeinkin simpsakoita! ;-)

Lauantain ylämäkihiihto lyheni pehmenneiden baanojen myötä noin 4,5 kilometriin, nousua oli n. 260m. Lähtöasetelma oli mielenkiintoinen, sillä Petter oli vain 2 sek kokonaistilanteessa takana ja startti oli 3 hnegen ryhmissä 15s välein, kaveri tietysti minusta seuraavassa rykelmässä. Asetelma olikin omiaan yllyttämään hullut reippaaseen alkuvauhtiin, joka tuntuikin yllättävän hyvältä aina siihen asti, kunnes jäljellä oli ”enää” 200m yhtäjaksoinen seinänousu. Siitä alkoi kisaurani armottomin ”hiihto”kisa. Synkimmällä hetkellä ankkaa kävellessäni katsoin taakse ja näin muidenkin mustakeltaisten tummuvan ja rankasti. Siitä sain vähän virtaa,mutta pienen väliloivan jälkeen viimeinen jyrkkä sai pohtimaan jo ihan vakavasti pysähtymistä. Se on uskomattoman orpo olo kun laktaattia reidessä on miljoona, mitään ei tapahdu, maisema ei vaihdu ja hengitys on kuin kalalla kuivalla maalla.

Keskijyrkkä alhaalta. Torstaina latuun tutustuessa vielä nauratti. Lauantaina suunpielet tässä kohtaa osoittivat eri suuntaan.

Maaliin päästiin kuin päästiinkin ja kauden päättymisen merkiksi pilvessä ollut kevätaurinkokin paistoi hetken tämän talven osalta päättyneen taistelun merkiksi. Alaskan apukoutsi luonnehti meidän vakuuttavaakin vakuuttavampaa kapuamistamme näin: ”your team mates didn’t look happy. But you looked REALLY unhappy”. Tourin loppusija oli 67. ja norjalaisetkin pysyivät kuin pysyivätkin takana. Linkki kisasivuille.

Keskijyrkkä ylhäältä, tyttöjen vuoro nauttia hiihdon riemusta.

Paluumatkalle lähdettiin lauantaiyönä suoraan kisabileistä ja 21 tuntia myöhemmin Houghtonissa todettiin olevan taas talvi ja meikäläisen suksesta olevan siteen vaihtokunnossa. Kiitos Delta airlinesille tästä. Olo on haikea. Kausi, se oli sitten siinä. Sun Valley oli huikea kokemus, jota en olisi jättänyt väliin mistään hinnasta. Mahtavat 3 kuukautta takana, uskomatonta miten nopeasti aika kuluu!

Kauden viimeinen etappi takana! Hyvää kevättä kaikille!

Turismia länsirannikon Alpeilla US Supertourin finaalien merkeissä

Viimeisiä viedään tämän kauden osalta! Varsinainen koulujoukkueiden kausi päättyi jo pari viikkoa sitten yliopistomestaruuksiin, mutta koutsin väläytettyä optiota tästä reissusta minä ja 3 muuta lunastettiin villi kortti ja nostettiin kytkintä. Sun Valleyn upeissa vuoristomaisemissa on huomisesta tiistaista alkaen tarkoitus rypistellä kauden viimeiset kilvanhiihdot US Supertourin finaalien merkeissä maan kovimpien hiihtoniilojen seurassa. Norjalaisia / hurrejakin on mukana taas kerran paljon, mutta Suomen lipun pitäminen korkealla näyttää taaskin jäävän meikäläisen kapoisille harteille. Kisaformaatti on mielenkiintoinen neljän etapin minitouri, johon alkulämmittelynä oli lauantaina tarjolla usan mestaruuskisat 50km P, joka ei siis ollut osa touria. Meikäläiseltä jäi moinen välistä, sillä perjantaina olo oli aika pöllähtänyt 2 päivän matkan päätteeksi. Keskilänttä ryöpyttänyt takatalvi kun muutti pikatien 50km / h mateluksi ja pisti Minneapolisin lentojen aikataulut uusiksi. Mutta mikäs siinä, matkailu avartaa! Onneksi Minneapolisista löytyi uutta lentoa odotellessa yösija mukana olevan tytön vanhempien hoivista.

Perille tosiaan lopulta päästiin kuin päästiinkin tapahtumarikkaan matkan päätteeksi. Lumesta tehtiin ensihavainnot reilusti, jopa 10km ennen määränpäätä. Lumimäärä kasvoikin sitten äkkiä, ja perillä MTUn uljasta joukkuetta odotti huikean talviset vuoristomaisemat kuin suoraan postikortista! Naamaakin koristaa latu-uskottavat rusketus (punotus) rajat mallia hiihtolasit, eli keleissä on pitelemistä! Äläkä äiti siellä nyt turhaan yöuniasi menetä, aurinkorasvaan on investoitu...

Huomenna tosiaan alkaa touri ja avausetappina on 3,5km V prologi. Sitä seuraa 15km P yhteislähtö kirimaaleineen, lepopäivä, perjantaina sprintti P ja lauantaina sitten 6km V viimeinen naula arkkuun eli ylämäkihiihto. Kisalatu mutkittelee mielettömissä maisemissa laaksossa vuorien välissä. Ladut ovat julmat mutta rankat, eikä 1,8km korkeus merenpinnastakaan juuri auta asiaa. Hyvä jos kevätauringon herättämän kärpäsen jaksaa tappaa ikkunasta, ja jo ajatuskin kilvanhiihdosta kalauttaa reidet hapoille. Kisaanvalmistavana harjoituksena on nautittu hiihtelystä ja välillä kokeiltu uhkarohkeasti lyhyehköjä vauhtileikittelyjä, joiden terävämpääkin terävämpää lentoa kuvaa ehkä parhaiten 30 sekuntia ja kuolema. Mutta on täällä vaan mukava hiihtäjän hiihdellä, hyvässä seurassa ja koulusta karussa! J Reissun teemana on vahvasti myös turismi, ja poissaoloon koulusta oikeuttaa sopivasti  kilvanhiihto. Siinä reissun perimmäinen ideologia pähkinänkuoressa, asiat tärkeysjärjestyksessä.

Välillä tälläkin puolen voitelupöytää. Luottamusta herättävä koutsi ottaa voitelupaikan haltuun tyttöjen kisa-aamuna.

Kauden viimeinen maali, ylämäkihiihdossa käytettävä mutkamäki eli laskettelurinne, se häämöttää kutsuvasti kämpän ikkunasta. Huippu huitelee yli 2km korkeudessa. Sinne kun lauantaina jaksaisi kivuta, niin se olisi sitten siinä, kausi toivottavasti kauniissa paketissa! 

Spring breakin epistolana NCAA Championships!!!

Yksi ympyrä sulkeutuu. Tämänvuotinen spring break vierähti omalta osaltani astetta isommissa koulujenvälisissä, eli National Collegiate Athletic Associationin (USAn yliopistomestaruuksissa) muitten opiskelijoiden maistellessa olutta Floridassa palmun alla. Aika ei ole vieläkään kullannut muistoja ensimmäisissä hiihtokisoissani, 1. luokan mestaruuskisoissa, kokemastani raatelevasta tappiosta tiukassa sekuntikamppailussa luokan kovimman hiihtäjän himoitusta tittelistä. Pitkä matka on noista Typpälänjärven jäällä käydyistä mittelöistä kuljettu hiihtämään koulujenvälisiä USAn mestaruuskisoihin saakka. Paljon nämä hiihtohommat välillä ottaa, mutta osaa ne kyllä sitten antaakin!

Tämänkertainen reissu alkoi keskiviikkoaamuna maaliskuun 3., jolloin tila-auto starttasi Houghtonista kohti Minneapolisia. Siellä hotellissa yötä ja aamulla lentelemään Philadelphian kautta Burlingtoniin, josta kahdella vuokra-autolla Stowen ”pikku-Itävaltaan”. Tämänkertainen urhea mutta ylväs Huskien 4 hengen iskuosasto koostui minun lisäkseni ruotsalaisesta hiihtäjätytöstä, Malinista, ja Pää + apukoutsista. Perillä oltiin torstai-iltana, ja eri lennolla kulkenut apukoutsikin pääsi lopulta iltamyöhällä perille. Takki tyhjänä ei ainakaan oltu liikkeellä, sillä pelkällä menomatkalla matkatavaroiden lievä ylipaino täräytti matkakuluihin lisää $ 900... Matkatavaroiden raahaaminen pitkin hotelleja / lentokenttää osoittautuikin reissun aikana kiitettäväksi voimareeniksi!

Tämönvuotiset mestaruuskapinat käytiin siis Stowen kylässä, joka on itärannikon ihmisten talvi-lomailukohteita. Paikka näytti erehdyttävästi Itävallalta, mutta pienemmässä mittakaavassa. Kisakeskuskin sijaitsi onneksi tarpeeksi matalalla, eli happea pitäisi riittämän myös tällaisille pienemmille ja kevyemmille hiihtäjille. Itä-rannikon kelit panivat parastaan talvilomasesongin loppukirin myötä, ja helpompaa olisikin ehkä luetella ne kelit joita EI nähty! Mukaan mahtui onneksi myös huikean komeita ja aurinkoisia päiviä, kuten myös kuvassa näkynyvä yöllinen pieni lumipyry.

Autot löytyivät aamulla pitkien etsintöjen jälkeen vielä illalla lumettomalta parkkipaikalta.

Puitteet oli taaskin kunnossa ja ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua, kun maan karskeimmat karpaasit ja mainioimmat hiihtomirmelit valmistautuivat talven päätapahtumaansa. Kisat käytiin 5km baanalla, jossa nousua oli pitämän 175m. 2 ekaa kilsaa pelkkää laskua. Pitkällisen puntaroinnin jälkeen päädyin kuitenkin pitämään rataa hyvänä, koska kaikki nousut olivat varsin hiihdettäviä. Vuoristoradalla käytäköön sitten kesällä vaikka Särkänniemessä, hyvä niin! Tiistai-iltana vietettiin upeat juhlavat avajaiset kisatunnelman noustessa kattoon. Kaikesta näki että näihin kisoihin on haluttu panostaa!

Ei hassumpi paikka, ei ollenkaan!

Keskiviikon kisa oli 10km v ja omalta osalta ei ihan ehkä odotetun mukaista iskua löytynyt, ei sitten kirveelläkään. Jalat oli lyijyä ja takkiin tuli tasan 2 min, joka riitti tulosliuskan sijalle 35. Taso oli jotain aivan toista kuin oman alueen kisoissa. Varsinkin lännen vuorilta oli kisoihin tuotu melkoisia epeleitä. Toinen epävirallinen kieli tuntui muuten olevan ruotsi/norja, sen verran paljon hiihtoniiloja on eksynyt USAan länsinaapureistamme. Kisojen viimeisinä päivinä löysin muuten lopulta näistä kisoista yhden suomalaisen alppihiihtäjätytön! Ei sillä etteikö muittenkin kanssa toimeen tulisi... J Täytyy kyllä sanoa, että tunsin itseni aika onnekkaaksi, kun kaiken tämän sain kokea tänä vuonna ainoana suomalaisena maastohiihtäjänä! Jokatapauksessa todettakoon, että suomalaiset suksijat ovat todellakin aliedustettuina täällä verrattuna ruotsiin ja norjaan. Tiiä sitten minkä takia.

Keskiviikon ur(p)otekojen jälkeen katseet kääntyivät kohti perjantain 20km P yhteislähtökisaa. Sääennuste lupasi varsin mielenkiintoisia olosuhteita ja hotellilla haikeat valmistuvat hiihtäjät juttelivat uran olevan perjantain jälkeen paketissa, kun liian vaikeaksi kuulemma käy jatkaa yksin ilman koulun joukkuetta! Perjantai-aamu valkenikin kaatosateessa, joka sataa vesitti tehokkaasti vaatteet, voiteluteltan ja ladun, muttei menohaluja. Sade loppui oman kisani ajaksi, mutta baana oli kyllä todella vetinen ja sauvan piikit kutkuttelivat varmaan kiinalaisten jalkapohjia. Tai kaitä siellä toisella puolella sitten ikinä nyt onkaan. Kisa sujui omalta osaltani mukavasti, ja taktiikka tuottikin tulosta, kun sijoitus parani kisan myötä koko ajan. Myös suksi oli todella hyvä, itse ei tarvinnut kuin vähän ohjailla. Mukaan 22. sija ja kassi täynnä märkiä vaatteita ja mahtavia kokemuksia! Tunnelma kisoissa oli todella hieno ja kannustusta tuli kaikilla ymmärtämilläni kielillä ja ehkä parilla muullakin, niin kovaa ettei kehdannut hiljaa hiihtää muuta kuin takalenkillä ;)

Ekassa ylämäessä porukka kasassa ja homma hanskassa(?)

Kisojen loppuivat siis perjantaina mutta paluumatkalle lähdettiin vasta sunnuntaina. Hiihtäjät kokoontuivatkin nauttimaan lasillisen mehua ja juhlistamaan useimpien osalta päättynyttä kautta, meno olikin sen mukaista!

Paluumatka ei mennyt aivan kuten elokuvissa, sillä lento myöhästyi ja yö jouduttiin viettämään Philadelphiassa. Kaiken lisäksi jouduttiin tsekkaamaan kamat ulos (ylipainoa edelleen 900 dollarin edestä) ja raahaamaan ne hotelliin. Aamulla sirkus jatkui sitten taas raahautumalla kaikkine kamoinemme takaisin lentokentälle, josta sitten lenneltiin Minneapolisiin. Sieltä autolla ”kotiin”, liki 2 päivää kestäneen liikekannallepanon jälkeen.

Kapsäkkien ronttaaminen ympäri maata oli hehkeätä!

Matkailu on mukavaa ja vierivä kivi ei sammaloidu. Tiistaina on tarkoitus karistaa taas Houghtonin pölyt jaloista ja matkata 1,5 viikoksi Sun Valleyhyn Idahon osavaltioon. Retkunnan kokoonpanon muodostavat minä, 2 norjalaista poikaa ja 1 tyttö hiihtotiimistä. Opettajat antanevat olla poissa koulusta, mutta varoittelivat kuitenkin etten jäisi sinne, on kuulemma niin hieno paikka J Tarkoituksena on kisata kevyt kisarupeama, mutta vähintään yhtä tärkeänä tavoitteena on hyödyntää kaikki mahdollisuudet nähdä maailmaa!

Punaisella NCAA reissu, sinisellä uudet seikkailut. Lisäys: Oikein, sininen reitti on outo. Lentoliput oli n.100 $ halvemmat väilaskulla Minneapolisiin kuin suora lento Minneapolisista Boiseen. Ja mehän toki käytetään opiskelijalippua, kun omakustanteisella reissulla ollaan! Mitään järkeähän tossa nyt ei ole :)

Täällä Houghtonissa upeat kesäiset kelit hellivät hiihtokansaa ja arska paistaa korkealta! Kuvassa Team Sun Valleyn poijaat toivottelevat Suomeen hyvää kevättä mäkihyppyreenien lomassa!

Reissua pukkaa!

Aikaa yliopistosarjan karsintasirkuksen viimeisestä superkaksarista, aluemestaruuskisojen lauantain 10+10 kisasta, onkin jo vierähtänyt sopivasti, jotta pahin pöly on ehtinyt laskeutua ja miehestä kriittisin jumi liueta. Kisapäivä sinänsä oli varsin mielenkiintoinen, kuten koko edeltävä viikkokin (kts. edellinen blogivuodatus). Kisaviikonlopusta (korjaan: kisaPÄIVÄSTÄ) ei urheilullisessa mielessä tullut riemumarssia Uralille. Muuten päivä oli kyllä varsin pitkä, ainutkertainen (allekirjoittaneen 1. kerta koskaan 2 starttia päivässä), mielenkiintoinen ja loppua kohti paraneva, kaikin puolin. Siksi se ansaitseekin tämän oman kappaleenpituisen reportaasinsa. Ensimmäinen kisa vapaalla meni nimittäin ihan penkin alle, ainakin tuntemuksien osalta. Ekan mäen päällä oltiin jo ihan silmät ristissä ja hokit suorina. No, maaliin könyttiin ja tuloskin oli ihan kohtalainen, 12. koulupojissa, kun ensimmäistä kertaa taisi koko konferenssi olla paikalla samoissa kisoissa. Tukkoisuus johtui oletettavasti 1) Mies rento kuin rautakanki ja 2) avausharjoituksen tekemättä jättämisestä. Mutta no, aurinko paistoi siniseltä taivaalta, linnut lauloivat ja kelikin oli rapsakka: keskiviikon +11C oli pakastanut eikä kerrankin satanut uutta lunta! Päivän toinen startti pertsalla tuntui yllätykseksi jo paljon paremmalta, jopa ihan kilvanhiihdolta. Keli oli suorastaan upea, mutta reitin pahin lasku putsasi suksista pidot kuin Bondin poika pelimerkit casinon pöydästä. Tulos 11. ja ero kärkeen liki sama kuin aamulla, vaikka nyt meno oli han eri planeetalta kuin aamulla. Tiiä tuosta sitten. Molemmissa starteissa omasta porukasta löytyi muuten 1 nopeampi, ekaa kertaa sitten ensimmäisen viikonloppuni täällä. Mukava että pojat sai onnistumisia kauden tärkeimpiin kisoihinsa. Omalta osalta viikonlopulla ei ollut paljon merkitystä, kiitos tasaisen hyvin sujuneiden edellisten kisojen.

Tuosta konferenssin (keskinen usa, yksi kolmesta alueesta) kisasarjasta lasketaan CFIS, eli college fis pisteitä, joiden perusteella sitten rankataan hiihtoniilot järjestykseen. Siitä sitten listalta kunnostautuneimmat sankarit maan mestaruuskisoihin. Meikäläinen kerkesi karsintasarjaa tahkota 10 kisan edestä 6 ensimmäisessä viikkoni aikana lutakon tällä puolen. Meillä oli pojissa 8 paikkaa, joista mulle lohkesi 7. paikka ja sitämyöten kouraan matkalippu uusiin seikkailuihin! Mulle lohkesi moisesta myös jonkinlainen kunniapalkinto, ”konferenssin ykkösjoukkue” –tunnustus. Kai näitä hiihtohommia joku sitten seuraa, kun seuraavalla luennolla nimittäin myyntijohtamisen proffa oli heti taputtelemassa olalle, good job! Medän tiimistä myös yksi ruotsalaistyttö sai kiinni viimeisen matkalipun syrjästä, eli matkaseuraakin on. Huvittavaa hommassa on se, että lopun yliopistosarjan porukan (paitsi 1. vuotisten, jotka käy vielä junnu usan mestikset) kausi on käytännössä paketissa. Helmikuun puolessa välissä!

Mutta kaudenpäätöshumun hälvettyä koittaa arki. Ainakin nille, joille ne olivat vain välikaudenpäättäjäiset. On koitettu tehä huoltavaa ja ihmetelty palautumisen etanamaista kiiruhtamista. On käyty koulua, yllättävän hyvin arvosanoin jopa, ja pyöritty kaverien kanssa. Kohta jo 2 kuukautta täällä takana, ei muuten millään uskoisi! Montun pohjalta ollaan toivottavasti jo hyvässä vauhdissa ylöspäin. Olisi ainakin suotavaa, koska enään kisakalenterissa on jäljellä pelkkiä ”arvokisoja”. Tällä kertaa se ei sitten tarkoitakaan SM-Kisoja J. Torstaina lähdetään ajelemaan Minneapolisiin, josta perjantaina lennellään Stowen kaupunkiin Vermontiin. Retkikuntana minä, Malin, koutsi ja apukoutsi. Homman nimi on NCAA mestaruuskisat, joka tarkoittaa kutakuinkin usan 3. asteen opiskelijamestaruuksia. Tässä kohtaa muistutus: urheiluseurat on kaikki koulujen organisaatioita, eli homman nimi on oikeastaan opiskelija-ikäisten urheilijoiden mestaruudet, erittäin vapaasti suomennettuna. Tämän vuoksi perinteisempi ”opiskelijoiden kisat” –tyylinen meno alkanee tuskin ainakaan ennen viimeistä maaliin tuloa ;) Joka tapauksessa meikäläinen ei siis lennä Floridaan spring breakin (=”hiihtoloma”) viettoon kuten muut suomalaiset täällä kuulemma suunnittelee, vaan 1,5 viikon  ajaksi uusiin seikkailuihin. Ja sen oon ottanu nimenomaan homman teemaksi: Turha tässä on reisiä ravistella ja koettaa määräänsä enempää herkistellä. Mitä sitä suotta ressiä moisesta repimään. Nyt on aika ottaa kaikki irti näistä seikkailuista, joihin ei todellakaan joka päivä lähdetä! 

Viimeisiä koulujenvälisiä viedään!

Viime viikonlopun kisasetit saatiin kuin saatiinkin sivakoitua ja nyt on jo kovasti taas uutta matoa koukussa kotikisojen (central region championships) muodossa. Soppaa ovat olleet isolla kauhalla hämmentämässä omituiset kelit: Alun perin tätä naputeltaessa (pe) pitäisi olla täysi rähinä päällä (10k pertsa, FIS ja paikallisella vuoristoradalla). Viime sunnuntain jälkeen maanantaina koutsit olikin päättäneet vaihtaa päiviä, niin että täällä kotikisoissa olisikin pe vapaa ja la pertsa. Tämä tehtiin sääennustetta katsomalla, koska edellisen sunnuntain kisojen pitovoitelut menivät...vähän persiilleen. No, 1. muutos tehty tälle viikonlopulle, tämän viikon maanantai siis kyseessä. No sitten tulikin lämmintä. Ja lämmintä tulikin. huiput tais olla varjossa 11 C. Lumi suli, puro sanoi puli puli. Kyllähän tänne vielä lunta jäi, ei siinä. Mutta sitten tuuli kääntyi pohjoseen, keposet 40-50 mailia tunnissa. No eihän siinä kuin kisaohjelmaan lisää muutoksia tekemään. Huomenna pitäis olla tuulen osalta pahimman pölläkän laskeutunut ja tarkotuksena on vetää aamusta kevyt alkuverkka 10km V muodossa ja iltapäivällä jatkaa kevyen ulkoilun merkeissä 10km P.

Viime viikonloppuna miteltiin tosiaan konferenssin yliopistomestaruuksista Ishpemingissä Northern Michiganin hiihtopurukan (NMU) kotiladuilla, 1,5h matkan päässä täältä. Tunnustettakoon tässä heti alkuun, että palautuminen ei ole täällä aina ihan valonnopeudella tapahtunut. On koitettu levätä, tehä huoltavaa ja tutkittu Kippari-Kallemaiset ranteet omaavan hierojan lennättämistä maisemiin. Edellisten koti-kisojen jälkeen kroppa tuppaskin oleen sekasin kuin seinäkello ja lepoviikonloppu tulikin edemmän kuin tarpeeseen. Mutta konferenssin mestaruuksien lähestyessä joku heitti köysitikkaat montun  pohjalle ja uudelleensyntyminen tuntuikin olevan hyvässä vauhdissa. Loppupeleissä kisoista kotiin tuomisina oli 2 ihan hyvää perushiihtoa, muttei sentään mitään sellaisia joiden jälkeen olisi ihan lentolupakirjaa kyselty. Molempina päivinä 5. yliopistosarjassa, mikä on kyllä ihan kelpo tulos! NMU:laiset kyllä tuppas käveleen meiän yli noissa kisoissa. Putsasivat palkintopöydän ja veivät miesten ja naisten joukkeiden konferenssimestaruudet. Suksien kanssa ei menny kaikki ihan putkeen, sunnuntaina varsinkin oli pakkasjakson jälkeen nollaa ja uutta lunta, ja pidot kahnutti koko porukalla. Oman kisan pelasti se, että suksitestin 50m tasatyönnön jälkeen painelin takasin kopille ja ehdittiin vielä tehä mulle kokonaan toinen pari. Muille tiimin pojille nuo kisat alko olla viimesiä mahollisuuksia hankkia pisteitä usan mestaruuksiin, mutta kahnaavat sukset nyppi osalta kavereista siivet ja kotimatkalla autossa tunnelma oli vähän sen mukainen. Koutsien autoissa lie ollut sama homma, ja kuten mainittu, seuraavana päivänä vaihtoivat ennusteen perusteella pertsan kisan paikkaa samanlaisen voidesirkuksen pelossa. Reportaasi viikonlopun kisoista.

Huomenna tosiaan sitten nähdään, miten Mikko-pojalta sujuu 10+10 samana päivänä. Ne on siis ihan erilliset kisansa, viimeset karsinnat usan yliopistomestaruuksiin. Omat saumat näyttäis varsin hyviltä, toivottavasti pukkaa huomisen jälkeen uutta reissua kalenteriin! Kisareissut ja reenit täällä on kyllä ollu tosi hieno tapa nähä maailmaa ja tavata ihmisiä. Ja aika paljon hommat on tosiaan toistaiseksi pyöriny hiihtohommien ja hiihtoporukan ympärillä, varsinkin kun paikallinen kisakausi on ollu kuumimmilaan koko sen ajan mitä täällä oon ollu. Tylsää ei ole kerenny olla. Paljon porukka tulee jutteleen kisapaikoilla ja väki on iloista ja välitöntä. Liekö syönnillään ollut mono vai mikä poikinu mulle tän nakin, eilen oltiin nimittäin parin muun hiihtoniilon kanssa keikistelemässä voidekopilla valokuvaajalle. Käyttävät ilmeisesti mainoskuvina jossain yhteydessä, mutta minä ainakin irvistelin siihen malliin ettei tänne enään kohta kukaan uskalla tulla! ;)

Ihspemingissä käytiin putiikissa nimeltä Touch of Finland. Kaikkea Suomi-krääsää olisi ollut tarjolla, ja kuten kuvan Presidentti-paketista näkyy, kyseessä olivat ilmiselvästi myyjän markkinat! Ko. kahvipaketti jäi hyllyyn, mutta Turun sinappia ja turkinpippureita lähti allekirjoittaneen matkaan.

Viime viikolla oli koululla Winter Carnival. Sehän tarkoitti sitä, että to ja pe oli vapaapäiviä. Ke yönä kampuksella oli kaikenlaista tapahtumaa ja mahotonta meininkiä! Kokonaiskuvassa näkyvin merkki karnevaaleista on ollu nuo lumiveistokset. Niillä on 1kk (oikein, 1 kuukausi!!!) kisa ja 12h kisa ke yönä. To aamuna sitten tuomarit julkistaa voittajat. Tosi huikeita kyllä olivat, harmi vaan että tän viikon helle kirjaimellisesti vesitti monien ison urakan! Kuvassa Veistos 100m päästä mun kämpiltä. On siinä jokunen tunti pojilla tainnu vierähtää tota vääntäessä!

Koulurintamalla oon yllättäny itteni olemalla perin noheva. Pelätty saksan tenttikin kellistyi täysillä pisteillä. Asiaan lienee vaikuttanyt enemmän pehmeä arvostelu ja vielä pehmeämpi vaatimustaso, kuin allekirjoittaneen saksan ulosanti. Myös muita tenttejä ja tehtäväpaketteja on suoritettu. Tuloksia odotellessa, mutta peri-suomalaiset ennakko-odotukset ”pääsenköhän mä siellä edes mitään läpi...” ovat aika hyvin osoittautuneet turhiksi. Suomalaiseen järjestelmään näin äkkiseltään verrattuna sanoisin, että enempi täällä pitää olla koko ajan läsnä ja palautella kotitehtäviä joka viikko. Mutta ainakaan vielä nuo kokeet ei ole olleet yhtä vaikeita (koputtaa puuta). 

Kuukauden päivät rapakon takana.

Se alkaakin olla kuukausi takana lätäkön tällä puolen! Tekemisen puutetta ei ole todellakaan ollut ja koti-ikäväkään ei ole poikennut kyläilemään. Siitä pitää muuten huolen lähikaupassa myytävä Pandan laku! Kai sitä sitten aika kaukana kuitenkin kotoa kuitenkin ollaan, kun vähän oli mokoma päässyt allekiroittaneen pettymykseksi kuivahtamaan. Omaa autoa on kyllä vähän ikävä, tää ei nimittäin ole mikään jalankulkijoitten luvattu maa. Pyörälläkään ei täällä talvella liikuta, koska ainut paikka polkea olisi autotie. Jalkakäytävätkin on vähän niin ja näin, ehkä niitä löytyy keväällä sulavan lumen alta, toivottavasti. Lisäksi matkan varrella on muuten tavattu kesä-Leppävetisiä, eli Leppävedeltä vaimonsa löytänyt toisen joukkueen hiihtokoutsi. Tässä mittakaavassa siis saman kylän poikia. 

Kouluhommat on alkanu luistaa ihan yllättävänkin mukavasti. Tai no, Saksan kielen takia en suosittele lähtemään merta edemmäs kalaan. Onneksi on parempia syitä. Parit tentit on pidetty, ja luokan keskiarvon yläpuolelle on toistaiseksi sijoituttu! Ei pitäs vielä tässä vaiheessa huuella, mutten malta. Ensimmäinen täällä pidetty esitelmä vähän meinas tutisuttaa, mutta sekin (myyntipuhe, 50 kuuntelijaa) arvosteltiin keskiarvon yläpuolelle. Näin kuin jatkuisi! Niin ja ei siellä saksan kurssillakaan mitään suurempia ongelmia ole. Se vaan on ...Saksaa. Koulukirjoista muuten pitää sanoa sen verran, että niihin on uponnut täällä ehkä enemmän rahaa kuin mun koulu-uralla  omasta pussista yhteensä. Kallein kirja oli 180$ KÄYTETTYNÄ. Oli muuten vitsit vähissä. Siltikin, vaikka koulun kirjakaupan myyjä haastoi silkkaa suomea. Mutta pakollinen kirja kurssin käymiseksi, eihän siitä sitten selvitty mitenkään muuten kuin visaa vingauttamalla. Brr!

Alussa lankesin monta kertaa paikalliseen hämäykseen kun pukeuduin hiihtolenkille: Tie aivan sulana ja aurinko paistaa korkealta. Siispä vähissä hepenissä baanalle. Mutta ei, arska paistaa korkealta, ollaanhan täällä Euroopan kartalla noin Sveitsin korkeudella. Ja tiet, niitä suolataan enemmän kuin ihmisiä Nousukunnon shoutboxissa. Helposti rapiat -10C ja näyttää äkkiseltään suojasäältä. Tekee varmaan hyvää autoille tuo suola. Mutta täälläpäin ei ole pelkoa katsastusmiehen piikinterävästä pohjan lävistävästä ruuvimeisselistä. Jos se liikkuu, ei muuta kuin baanalle. Ja sitä suolaa muuten on, sitä on ihan kasoina jalkakäytävilläkin. Köyhempi opiskelija hakisi suoraan niistä kasoista eikä kaupasta.

Hiihtohommat on täällä sujuneet varsinkin kisojen osalta loistavasti. Viikolla onkin sitten yleensä oltu enemmän tai vähemmän pihalla. Tällä hetkellä on eka vapaa viikonloppu, 3 ekaa viikkoa näissä ympyröissä oli 2 starttia joka viikonloppu, ja viikot meni kyllä aina ihan palautumista ootellessa. Nyt alkaa taas pikkuhiljaa elämä voittamaan ja viikon päästä toivottavasti ollaan taas uudessa nousussa. 5/6 kisaa on onnistuttu keikkumaan tuloslistoilla oman poppoon kärjessä, eli tulevat kisareissutkin on turvattu!

Kotikikisoista viime viikonlopun SuperTourilta jäi käteen toistaiseksi parhaat henkilökohtaiset FIS-pisteet, kaksi 4. sijaa College-sarjassa (koulupojat) ja yleisen sijat 14. ja 15. Ja kunnon monttu. Tämä on kyllä kiistatta rankin kotirata koskaan, ja sunnuntain vaparin yhteislähtö oli jo melkein eloonjäämistaistelua. Ei ollu kyllä mitään hyötyä yhteislähöstä, nousut on niin pitkiä että letka pistettiin poikki jo ekassa kapuamisessa, kun itse olin vielä lähtöpaikkani takia taka-asemissa. No, ehkä noitten hurjimpien kyyissä ei siltikään ois pysytty.  La pertsalla kulki tosi hyvin, maltoin himmailla ylämäet ja iskettää aina tasasilla. Hienot oli kyllä kisat täälläkin, ja sukset pelas tälläkin kertaa. Vähän ehkä sinne edellisen kisojen radalle Minneapolisiin ois ikävä, se oli nimittäin baana meikäläisen makuun se! Koulun sivujen juttu kisoista.

Vapaan kisa jossain 5km kohalla. Menossa mukana mukana minä, pari muuta jamppaa ja hyvä ystäväni maitohappo.

Pertsan kisa isoimman nousun päältä. Hymy on
tässä vaiheessa selvästi hyytymään päin.

Kisoja ei muuten sinänsä ole paljon jäljellä, ainakaan koulun kisoja. seuraavat 2 viikonloppua on ne tärkeimmät, sitten lasketaan 2 parasta skeittiä ja pertsaa ja pistetään kovimmat siivuttajat USAn yliopistomestaruuskisoihin. Tai no, kovimmat ja kovimmat, 1 koulu saa laittaa korkeintaan 3+3 tyttöä ja poikaa. Meidän alue (Central) omaa 8 paikkaa ja paikalliset mahtikoulut Alaska ja Northern Michigan vie ainakin pojista sen 3 ja 3. Loput 2 jämäsijaa ratkotaan sitten meidän muista kouluista tulevien tavallisten kuolevaisten kesken. Huonompi mäihä muuten noitten tiimien lopuille koville menijöille. Meitsi on toistaiseksi ensimmäisenä loppujen paikkojen jonossa, mutta kuten sanottu, pisteiden puolesta tärkeimmät 4 kisaa ovat vasta tulossa. Tulosliuskalla on siis mestaruuskisoihin pääsyn kannalta ihan sama montako siivuttajaa on edellä noista 2 koulusta. 2 Kovinta muista kouluista nappaa viimeset 7. ja 8. paikan. Katellaan miten tilanne kehittyy!

Maaliskuussa on sitten vielä mahdollisuus tahkota yleisen sarjan kisoja, katotaan sitten tilanteen mukaan onko rauta siinä vaiheessa kuumaa vai ei. Toivottavasti pääsee mahollisimman paljon reissuun. Nämä hiihtohommat ne on nimittäin kyllä hyviä hommia, tapaa tosi paljon ihmisiä ja pääsee huikeille kisareissuille parhaimmillaan ympäri maata!

Mitähän muuta. Kämppä on kyllä tosi hieno, koululle kävelee sen 2min. Kämppiksen kanssa tulee hyvin juttuun, vähän se vaan on hiljasempi ja viihtyy enemmän omassa loossissaan edelliseen umpikieroon savolaiseen verrattuna. No, ehkä täälläkin vielä legenda lentää kuten vanhassa kunnon yks aa kolmosessa konsanaan! Kamerakin tuli postissa, vaikka viivästyi jonkun Chicagoa riepotelleen jää/lumimyrskyn takia. Nyt kun vaan sais kuvia räpsittyä!

Unelmia ja hiihtohommia.

Maanantain tuntemukset oli vähän kuin otsikossa mukaillussa Leevin kappaleessa. Pari huoltavaa lenkkiä oli taas paikallaan! Viikonloppu kului kuin hujauksessa hiihtohommien merkeissä, kun perjantaina joukkueen 3 pakua starttasivat suuntana The City of Lakes eli Minneapolis. Matka alkoi muuten heti lupaavissa merkeissä, kun 30min ajon jälkeen tarvittiin hinausautoa huoltopakun väistettyä tielle seisahtanutta aura-autoa penkkaan, siellä muuten oli ja pysyi. Vahingoilta onneksi vältyttiin, ja karavaanin matka jatkui - ja pitkään jatkuikin, kisareissu kesti suuntaansa rapiat 7h!

Lauantaina suksittiin 10km vapaalla väliaikalähdöllä. Meno oli onneksi aivan eri luokkaa kuin viikko sitten! Hiihtokansa kokoontui huikealla golfkentälle tehdyllä baanalla, ehkä 2km päässä Minneapolisin keskustasta. Aurinko paistoi korkealta, baana oli hulppeassa kunnossa ja fiilikset korkealla! Baana oli kuin tehty meikäläiselle: Nopeaa, rullaavaa, selkeää, kova alusta ja nousut hiihdettäviä. Tummat linnssit päähän ja menoksi! Hotellilta apajille kurvailtiin hyvinkin kotipuolesta tutuissa merkeissä tunnelman ja "kisamusiikin" osalta, läppä vaan lensi vähän eri kielellä. Ainut miinus oli muuten pikku pakkanen, en mä paljon noista fahrenheiteista tajua, mutta siellä -15...20 C taidettiin keikkua. Mutta Suomalaisen keli, niinkuin täällä osattiin kertoa. Tuloksena oli mukavasti 14. sija, koulupoikien sarjassa 4. Aivan eri menoa viime vkl verrattuna! Niin täällähän siis kaikki sarjat kisaa näissä isommissa kisoissa sekasin, siis "ammattilaiset" ja "koululaiset".

Kisan jälkeen käytiin ihmettelemässä paikallista meininkiä Mall of Americassa. Se olikin pytinki se, taitaa Lempäälän ideaparkki jäädä kakkoseksi. Tunnin autossa jonottamisen(!!!) jälkeen päästiin sisään tajutaksemme ettei taideta tajuta paikan mittasuhteista mitään: Keskellä kauppakeskusta (siis sisällä) oli mm huvipuisto vuoristoratoineen sun muine peleineen ja pensseleineen. Ei tonne ihan maitopurkkia viitsi kyllä lähteä ostamaan, kaikkea sitä näkee!

Sunnuntaina ohjelma ilmoitti vuorossa olevan 15km pertsalla ja vieläpä yhteislähdöllä. Lähtöpaikka oli vähän nihkeä, 40. Muutamia edessä kaatuneiden yli hyppelyjä lukunottamatta kisa alkoi kuitenkin hyvin, vastoin kaikkia odotuksia. 3km kohalla huomasinkin olevani ihan kärkiryhmässä, ja kyyti maistui hyvälle!

9km kohalla kuitenkin tapahtui pieni välikuolema, joka tallentui komeasti kisan viralliselle videolle. Ajassa 2:20 havaittavissa lievää selkärangan murenemista :-D. Älysin kuitenkin puottaa ajoissa vauhtia, ja seuraava alamäki pelastikin onneksi kaiken. Maaliviiva ylitettiin sijalla 11. ja taas koulupojissa 4. kuuluttajan kertoessa selvällä suomen kielellä kilpailijan nro 40 olevan Mikko-poika Michiganin Teknillisestä Yliopistosta. Oma tiimi sijoittui kolmanneksi yhdeksästä joukkueesta, mikä oli hyvä sijoitus. Tunnelma täällä kisoissa ja kisojen ympärillä on loistava. Kuten videostakin kuuluu ja näkyy, yleisöä oli mukavasti ja ladun varresta ilmeisesti poistetaan jollei kannusta ohi lappavia hiihtoniiloja. Spekulaatiot ja hehkutukset kisoista voi lukea Skinnyskierin sivuilta. Oma kulkukin oli parasta joulukuun puolen välin jälkeen, uskomattoman hieno reissu taas! Huolto pelasi uskotammtoman hyvin, pojat ne vaan testaa 15-20 luistotälliä aamusta ja ite sai vaan hakea lentokoneet kopilta ennen starttia. Niin joo, sain muuten epoksilla reikäsuksetkin taas elvytettyä, toivotan luottaparin tervetulleeksi takasin ja pitkää ikää!

Vähän hiihtopainotteista tarinaa taas, onhan täällä tosiaan keretty muutakin kuin hiihtää. Kotopuolesta tuttu meno jatkuu, eli kouluhommat tuppaa mokomat täälläkin haittaamaan tuota harrastustoimintaa. Alun sähellyksen jälkeen ilmassa on havaittavissa pieniä tottumisen merkkejä. Myynnin johtamisen kurssillakin on jo ensimmäiset myyntipuheet pidetty, pakko kai se on myöntää että puheen pitäminen 50 opiskelijan edessä vähän pisti jännittämään. No, kaikesta sitä hengissä selviääkin, muutenkin kouluhommat on lähteneet mukavasti käyntiin. Mukavaa ei tosin ole ensi torstain välikoe, mutta eiköhän vaan sekin saada hoidettua.

Ensi viikonloppuna Super Touri jatkuukin täällä "kotiladuilla", eli matkustaminen jää hetkeksi vähemmälle. Katotaan miten äijän käy! Kamerakin on muuten saatu sentään tilatuksi, jospa täältä vielä jonkun kuvankin saisi napattua!

Eikä tämä ole vieläkään ohi. Säädin asetuksia, kommentointi onnistuu nyt myös ilman erityisiä vippakonsteja. Kokeilkaa vaikka!

Lisää löylyä!!!

Toinen viikko alkais olla koulun osalta paketissa. Nopeasti on aika vierähtänyt! Alkujärkytyksen jälkeen alan pikkuhiljaa oppia pitämään korvani höröllään myös lontoon murteella pidetyillä tunneilla. Ajattelinkin tässä vähän valottaa vaihtarin kouluohjelmaa, kun nyt vihdoin sain lopullisen lukujärjestykseni kasattua. Se olikin säätöä se, olin nimittäin vähän myöhässä ja pihalla moisista hommista... mutta eikös säätäminen kuulu asiaan näissä hommissa!?

Meikäläinen on täällä velvotettu "opiskelemaan täyspäiväisesti" (huom. ei täyspäisesti ;). Se tarkoittaa minimissään 4 kurssin suorittamista tänä keväänä. Jokainen kurssi sisältää 3 x 50min kontaktiopetusta per viikko. Näppärimmät laskekoot siitä viikkotunnit. Taitaa olla enempi hiihtotunteja viikossa kuin koulutunteja, siinä jakauma mun mieleen! Tuota täyspäiväisyyttä vaatii muuten koulun lisäksi yliopistosarjan osallistumisoikeusvirasto. Koulujenvälisiä ei siis saa sutia, jossei ole täyspäiväinen opiskelija. Eli pitää siis olla amatööri! :) Meikäläisen kursseiksi valikoitui lopulta erilaisen säätämisen tuloksena seuraavanlainen kattaus: Markkinointi, laskentatoimi 1, Saksan perustason änkyttäminen ja myynti, - ja myynnin johtaminen. Kuten kuvasta näkyy, koulun suhteen on koitettu väistellä pahimmat karikot, koitetaan keskittyä enemmän tohon oheistoimintaan! :) Ja eiköhän tuoltakin jotain oppia mukaan tartu. Vielä mainitsemisen arvoinen yksityiskohta: Odottelin proffan puhueille pääsyä eilen, ja toisen kurssini opettaja käveli ohi. "Good job in the races last weekend!" Oho, meikäläinen oli ihan monttu auki. No, siinä sitten töristiin hetki hiihtohommista. Heti seuraavalla tunnilla myös laskentatoimen proffakin kyseli viikonlopun kisojen yhteenvedon. Täällä koulun urheilujoukkueen touhut on iso juttu, myös hiihtojoukkueen! Go Huskies!!!

Aika valottaa hieman otsikkovalintaa. Maanantaina olin erään hiihtäjätalon saunaillassa. Hiihtäjätaloiksi sanotaan täällä opiskelijoiden vuokraamia omakotitaloja, joita hiihtoniilot asuttavat. Täällä muuten kaikki tietää sen Suomi-Venäjä -maaottelun, joka käytiin saunomisen MM-kisoissa. Treenien jälkeen pukukopeilla on sauna, ja oonkin saanu siellä kuunnella letkautuksia saunan lämpötilan mahdollisesta riittämättömyydestä. No, ajattelin lähteä tosiaan maanantaina sitten pikkusen löylyttelemään. Saunan lämpötilamittarin (huom! valmistettu suomessa, samanlainen kuin meillä kotona!) viisari ilmoitti lukeman olevan 110C. Lauteilla kärvistelyn ohessa epäiltiin lämpötilan riittävyyttä suomalaiselle "ammattilaiselle". Joudun kyllä nyt korvat punaisena tunnustamaan, että se olin minä joka sai katsella saunomisen mallia: siitä hankeen pyörimään ja takasin lauteille. Suorituksen arvoa lisää se, että saunajuoma ei sisältänyt arviointikykyä sumentavia aineita. Kovia luita nämä kaverit!

Sukset ensi viikonlopun kisoihin on pohjattu, ja reikäpääfisseritkin on saatu tilkittyä epoksilla. Huomenaamuna on lähtö kohti Minneapolisia ja Supertourin kisoja klo 6.15. Meikäläisen osallistumisoikeuskin on nyt kunnolla selvillä, joten matkustan joukkueen mukana ja majoitus meillä on paikallisessa hotellissa. Puitteet on siis taasen kunnossa, innolla odotetaan uusia seikkailuja! Oma kunto on vähän arvoitus, täällä on nimittäin reenattu koko viikko taas huolella välttäen turhaa palauttelua. Ekojen 3 viikon ohjelma on hiihtohommien osalta suht miehekäs, mutta you have to hammer when the iron is red, vai miten se oli! :)

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin!
t. Maikkou Hau aar juu

Part 1 - Ensimmäinen viikko takana

Yleisön hartaista pyynnöistä huolimatta koetan kyhätä kasaan jonkinmoisen blogin, josta pääsee seuraamaan kuulumisiani vaihtariajaltani täällä MTU :lla USAssa. Tässä ensimmäisessä vuodatuksessa aion kertoa yhteenvetona matkasta ja ekan viikon touhuista yleensä.

Ovelta ovelle matka kesti vaivaiset 41h. Matkaan lähdettiin Jyväskylän luonnonkauniista maisemista pe 7.1 klo 2.00 ja perillä kämpillä oltiin 2.00 la 8.1 paikallista aikaa. Matka meni hyvin aina USAn päähän asti. Chicagossa olin kai jo itsekin aika koomassa, eikä asiaa auttanut virkamiesarmeija, joka täytätti ihmeellisiä maahantulolappuja, moneen kertaan, ja liki saksalaisella täsmällisyydellä. Kukistettuani byrokraatit paperisodassa oli aika kantaa kaikki matkatavarat tullista läpi vain jotta ne voisi sitten uudestaan tsekata sisään matkatavaroiksi sisäiselle lennolle. No, suksipussi jäi teille tietämättömille viimeistään tässä kohdassa. Paikallislento perille viivästyi lumimyrskyn takia. Lopulta kun oltiin jo koneessa (viimeistään tässä vaiheessa olin jo ihan hokit suorina) konen kippari kertoi, että emme ehkä voi laskeutua, joten lisäpolttoainetta otetaan mahdollista paluumatkaa varten. No eihän siinä mithän, mutta painorajat paukkuvat, ja 4 jamppaa arvalla ulos koneesta ja tervetuloa uudestaan. Voi morjens!!! Arvatkaa tekikö mieli siinä vaiheessa voittaa moisessa lotossa... Onneksi ei "lykästänyt" ja matka jatkui onnellisesti taju kankaalla aina laskeutumiseen asti, jossa heräsin luullen että ollaan vieläkin missälie Chicagossa. Perille kuitenkin päästiin, ja kämppä oli positiivinen yllätys, vaikka eihän tää tietty mikään treelta tuttu legendaarinen "yks aa kolmonen" ole! ;)

Koulussa oli oikeastaan vain sunnuntaina perehdytystä vaihtareille. Osittain hyödyllistä, osin periamerikkalaista propagandaa. Jet lagia vastaan taisteltiin kynsin, hampain ja kofeiinipitoisten juomien voimalla. Lukujärjestyskin olisi kai pitänyt jo tehdä, mutta meikäläinenhän ei moisia tajunnut kotona märehtiä. Vaihtarithan saa olla vähän pihalla, eikös!? Suomalaisia muuten oli 2 muuta uutta, molemmat Tampereen humaanimmasta yliopistosta. Mukava päästä välillä puhumaan suomeakin!

Lukujärjestykstään voi täällä muutella ekan 2 viikon ajan. No , nyt on mennyt viikko ja valmista alkaa melkein olla. Kursseiksi valikoitui laskentatoimen kertausta, myyntiä ja myyntityön johtamista ja saksan kieltä (onpahan jossain samalla viivalla lontoota puhuvien kanssa :). Ekoilla tunneilla oli vähän orpo olo, vähän kuin ois suoraan puusta pudonnu. Mutta eiköhän se siitä. Koitan välttää vaikeita kursseja ja keskittyä enemmän elämän korkeakoulun opintoihin. Koulu on muuten mukavan kompakti, reilu puolet armaan opinahjoni TTY:n koosta. Kouluruoka on samaa kuin viereisellä grillillä, mutta hinnat samat tai kalliimmat. Täh? Terveellistä kotiruokaa saa...tekemällä sitä kotona?  

Ihmiset on täällä tosi ystävällisiä. Pankissakin tiliä avatessani pankkineiti (koulun entinen opiskelija) päätyi toiminaan opinto-ohjaajani ja siinä sitten kateltiin busineksen kursseja ja tehtiin mulle lukujärjestystä. Niin joo, saatiin me se tilikin avatuksi! Muutenkin täällä huikkaillaan mennen tullen kaikille niitä ja näitä, I like!

Niin ja niistä hiihtohommista. Suksipumptsi sai matkansa taitettua maanantaina. "Hellävarainen" rahtitavaran käsittely oli poikinut isän huolellisesta pakkauksesta huolimatta reikäsuksiin kunnon skraidut. Reiän kohalla on pohja ja carboni irronneet toisistaan toiselta puolen. Murh, suosittelen lämpimästi United Airlinesia kaikille! Onneksi mitään ei ole varsinaisesti rikki, epoksi ja puristimet korjannee asian. Baanat täällä oli maanantain ekalla hiihtolenkillä kuin himohiihtäjän uskaliammissa rukouksissa konsanaan. Leveät, kovat ja mikä parasta, arska paistaa niin korkealta että tummat linssit oli vaihdettava hetimmiten! Muuten onkin sitten satanut uutta lunta hissukseen joka päivä, johtuu kuulemma tosta pienestä lätäköstä, Lake Superiorista, joka on sulana. Mutta joka päivä ladut ajetaan, ja puitteet on kyllä kunnossa!

Ensimmäinen kisareissukin on saatu suoritettua. Oltiin Duluthissa nykimässä paikallisen lukion takapihalle tehdyllä, yllättävän rankalla, 2.7km baanalla. Kisapaikalta oli komeat näkymät Lake Superiorille!! Kisat oli ala-asteelta tutut koulujenväliset kutsukilpailut, jossa tän alueen yliopistojen hiihtotiimit otti mittaa toisistaan. Meitsin treen suoritusrekisteri hukattiin jotenkin, ja mun piti osallistua "red shirttinä" eli joukkueemme ulkopuolisena jäsenenä. Se tarkoitti, että majoitus ja matkat järjestetetään itse. Matkasin sitten yhen toisen tiimiläisen kyyissä, mutta matkalla tuli soitto ja olinkin taas joukkueessa. Öööh? Kuitenkin päätin pysytellä kaverin kanssa omassa majoituksessa, joka oli oikein ystävällisen kaverini tuttavaperheen luona.

Kisoissa kyllä huolto ja muut pelasivat lähes kuin Strömmin kopilla konsanaan! Meillä oli kai 5 huoltajaa ja testipakkaa höylättiin oikeiden kuvioiden ja tällien löytämiseksi. Siis ne höyläs, itse ei tarttenut kuin hakea sukset ennen starttia. Oma olo ei ollut se aivan luottavaisin, ekat hiihtolenkit täällä alkuviikosta tein kuolemaa käristyen hiljaisella liekillä, toivottavasti vain aikaeron takia. Tulokset oli kuitenkin ihan kohtalaiset, vaikka vaparilla olikin 2. pari alla ja tiimin sisäisissäkin sijat oli 1. ja 2. Kisat hiihdettiin tosi hienoissa puitteissa, kannustus oli upeaa ja väliaikoja sateli. Täällä urheillaan joukkueena ja lasketaan kisoista joukkuepisteitä. Vielä kun lähtis kulkemaan alkutalven malliin, oli itsellä vähän väsynyttä menoa. Mutta aurinko paistoi ja fiilis oli korkealla, olipahan vaan hieno viikonloppu! Ja nyt on nähty jo 3 osavaltiota ;) Lisäksi joukkueen sisäinen menestys taannee paikan ensi viikonlopun seikkailuihin, mutta niistä lisää toisen kerran!

Niin ja vielä. Sana on vapaa ja kommentoiminenkin on sallittua, jopa toivottavaa!!!

Pertsan tekniikkaa tapailemassa radan kovimman nousun päällä. Jäiköhän se Suomeen?