Reissua pukkaa!

Aikaa yliopistosarjan karsintasirkuksen viimeisestä superkaksarista, aluemestaruuskisojen lauantain 10+10 kisasta, onkin jo vierähtänyt sopivasti, jotta pahin pöly on ehtinyt laskeutua ja miehestä kriittisin jumi liueta. Kisapäivä sinänsä oli varsin mielenkiintoinen, kuten koko edeltävä viikkokin (kts. edellinen blogivuodatus). Kisaviikonlopusta (korjaan: kisaPÄIVÄSTÄ) ei urheilullisessa mielessä tullut riemumarssia Uralille. Muuten päivä oli kyllä varsin pitkä, ainutkertainen (allekirjoittaneen 1. kerta koskaan 2 starttia päivässä), mielenkiintoinen ja loppua kohti paraneva, kaikin puolin. Siksi se ansaitseekin tämän oman kappaleenpituisen reportaasinsa. Ensimmäinen kisa vapaalla meni nimittäin ihan penkin alle, ainakin tuntemuksien osalta. Ekan mäen päällä oltiin jo ihan silmät ristissä ja hokit suorina. No, maaliin könyttiin ja tuloskin oli ihan kohtalainen, 12. koulupojissa, kun ensimmäistä kertaa taisi koko konferenssi olla paikalla samoissa kisoissa. Tukkoisuus johtui oletettavasti 1) Mies rento kuin rautakanki ja 2) avausharjoituksen tekemättä jättämisestä. Mutta no, aurinko paistoi siniseltä taivaalta, linnut lauloivat ja kelikin oli rapsakka: keskiviikon +11C oli pakastanut eikä kerrankin satanut uutta lunta! Päivän toinen startti pertsalla tuntui yllätykseksi jo paljon paremmalta, jopa ihan kilvanhiihdolta. Keli oli suorastaan upea, mutta reitin pahin lasku putsasi suksista pidot kuin Bondin poika pelimerkit casinon pöydästä. Tulos 11. ja ero kärkeen liki sama kuin aamulla, vaikka nyt meno oli han eri planeetalta kuin aamulla. Tiiä tuosta sitten. Molemmissa starteissa omasta porukasta löytyi muuten 1 nopeampi, ekaa kertaa sitten ensimmäisen viikonloppuni täällä. Mukava että pojat sai onnistumisia kauden tärkeimpiin kisoihinsa. Omalta osalta viikonlopulla ei ollut paljon merkitystä, kiitos tasaisen hyvin sujuneiden edellisten kisojen.

Tuosta konferenssin (keskinen usa, yksi kolmesta alueesta) kisasarjasta lasketaan CFIS, eli college fis pisteitä, joiden perusteella sitten rankataan hiihtoniilot järjestykseen. Siitä sitten listalta kunnostautuneimmat sankarit maan mestaruuskisoihin. Meikäläinen kerkesi karsintasarjaa tahkota 10 kisan edestä 6 ensimmäisessä viikkoni aikana lutakon tällä puolen. Meillä oli pojissa 8 paikkaa, joista mulle lohkesi 7. paikka ja sitämyöten kouraan matkalippu uusiin seikkailuihin! Mulle lohkesi moisesta myös jonkinlainen kunniapalkinto, ”konferenssin ykkösjoukkue” –tunnustus. Kai näitä hiihtohommia joku sitten seuraa, kun seuraavalla luennolla nimittäin myyntijohtamisen proffa oli heti taputtelemassa olalle, good job! Medän tiimistä myös yksi ruotsalaistyttö sai kiinni viimeisen matkalipun syrjästä, eli matkaseuraakin on. Huvittavaa hommassa on se, että lopun yliopistosarjan porukan (paitsi 1. vuotisten, jotka käy vielä junnu usan mestikset) kausi on käytännössä paketissa. Helmikuun puolessa välissä!

Mutta kaudenpäätöshumun hälvettyä koittaa arki. Ainakin nille, joille ne olivat vain välikaudenpäättäjäiset. On koitettu tehä huoltavaa ja ihmetelty palautumisen etanamaista kiiruhtamista. On käyty koulua, yllättävän hyvin arvosanoin jopa, ja pyöritty kaverien kanssa. Kohta jo 2 kuukautta täällä takana, ei muuten millään uskoisi! Montun pohjalta ollaan toivottavasti jo hyvässä vauhdissa ylöspäin. Olisi ainakin suotavaa, koska enään kisakalenterissa on jäljellä pelkkiä ”arvokisoja”. Tällä kertaa se ei sitten tarkoitakaan SM-Kisoja J. Torstaina lähdetään ajelemaan Minneapolisiin, josta perjantaina lennellään Stowen kaupunkiin Vermontiin. Retkikuntana minä, Malin, koutsi ja apukoutsi. Homman nimi on NCAA mestaruuskisat, joka tarkoittaa kutakuinkin usan 3. asteen opiskelijamestaruuksia. Tässä kohtaa muistutus: urheiluseurat on kaikki koulujen organisaatioita, eli homman nimi on oikeastaan opiskelija-ikäisten urheilijoiden mestaruudet, erittäin vapaasti suomennettuna. Tämän vuoksi perinteisempi ”opiskelijoiden kisat” –tyylinen meno alkanee tuskin ainakaan ennen viimeistä maaliin tuloa ;) Joka tapauksessa meikäläinen ei siis lennä Floridaan spring breakin (=”hiihtoloma”) viettoon kuten muut suomalaiset täällä kuulemma suunnittelee, vaan 1,5 viikon  ajaksi uusiin seikkailuihin. Ja sen oon ottanu nimenomaan homman teemaksi: Turha tässä on reisiä ravistella ja koettaa määräänsä enempää herkistellä. Mitä sitä suotta ressiä moisesta repimään. Nyt on aika ottaa kaikki irti näistä seikkailuista, joihin ei todellakaan joka päivä lähdetä!