Reissua pukkaa!

Aikaa yliopistosarjan karsintasirkuksen viimeisestä superkaksarista, aluemestaruuskisojen lauantain 10+10 kisasta, onkin jo vierähtänyt sopivasti, jotta pahin pöly on ehtinyt laskeutua ja miehestä kriittisin jumi liueta. Kisapäivä sinänsä oli varsin mielenkiintoinen, kuten koko edeltävä viikkokin (kts. edellinen blogivuodatus). Kisaviikonlopusta (korjaan: kisaPÄIVÄSTÄ) ei urheilullisessa mielessä tullut riemumarssia Uralille. Muuten päivä oli kyllä varsin pitkä, ainutkertainen (allekirjoittaneen 1. kerta koskaan 2 starttia päivässä), mielenkiintoinen ja loppua kohti paraneva, kaikin puolin. Siksi se ansaitseekin tämän oman kappaleenpituisen reportaasinsa. Ensimmäinen kisa vapaalla meni nimittäin ihan penkin alle, ainakin tuntemuksien osalta. Ekan mäen päällä oltiin jo ihan silmät ristissä ja hokit suorina. No, maaliin könyttiin ja tuloskin oli ihan kohtalainen, 12. koulupojissa, kun ensimmäistä kertaa taisi koko konferenssi olla paikalla samoissa kisoissa. Tukkoisuus johtui oletettavasti 1) Mies rento kuin rautakanki ja 2) avausharjoituksen tekemättä jättämisestä. Mutta no, aurinko paistoi siniseltä taivaalta, linnut lauloivat ja kelikin oli rapsakka: keskiviikon +11C oli pakastanut eikä kerrankin satanut uutta lunta! Päivän toinen startti pertsalla tuntui yllätykseksi jo paljon paremmalta, jopa ihan kilvanhiihdolta. Keli oli suorastaan upea, mutta reitin pahin lasku putsasi suksista pidot kuin Bondin poika pelimerkit casinon pöydästä. Tulos 11. ja ero kärkeen liki sama kuin aamulla, vaikka nyt meno oli han eri planeetalta kuin aamulla. Tiiä tuosta sitten. Molemmissa starteissa omasta porukasta löytyi muuten 1 nopeampi, ekaa kertaa sitten ensimmäisen viikonloppuni täällä. Mukava että pojat sai onnistumisia kauden tärkeimpiin kisoihinsa. Omalta osalta viikonlopulla ei ollut paljon merkitystä, kiitos tasaisen hyvin sujuneiden edellisten kisojen.

Tuosta konferenssin (keskinen usa, yksi kolmesta alueesta) kisasarjasta lasketaan CFIS, eli college fis pisteitä, joiden perusteella sitten rankataan hiihtoniilot järjestykseen. Siitä sitten listalta kunnostautuneimmat sankarit maan mestaruuskisoihin. Meikäläinen kerkesi karsintasarjaa tahkota 10 kisan edestä 6 ensimmäisessä viikkoni aikana lutakon tällä puolen. Meillä oli pojissa 8 paikkaa, joista mulle lohkesi 7. paikka ja sitämyöten kouraan matkalippu uusiin seikkailuihin! Mulle lohkesi moisesta myös jonkinlainen kunniapalkinto, ”konferenssin ykkösjoukkue” –tunnustus. Kai näitä hiihtohommia joku sitten seuraa, kun seuraavalla luennolla nimittäin myyntijohtamisen proffa oli heti taputtelemassa olalle, good job! Medän tiimistä myös yksi ruotsalaistyttö sai kiinni viimeisen matkalipun syrjästä, eli matkaseuraakin on. Huvittavaa hommassa on se, että lopun yliopistosarjan porukan (paitsi 1. vuotisten, jotka käy vielä junnu usan mestikset) kausi on käytännössä paketissa. Helmikuun puolessa välissä!

Mutta kaudenpäätöshumun hälvettyä koittaa arki. Ainakin nille, joille ne olivat vain välikaudenpäättäjäiset. On koitettu tehä huoltavaa ja ihmetelty palautumisen etanamaista kiiruhtamista. On käyty koulua, yllättävän hyvin arvosanoin jopa, ja pyöritty kaverien kanssa. Kohta jo 2 kuukautta täällä takana, ei muuten millään uskoisi! Montun pohjalta ollaan toivottavasti jo hyvässä vauhdissa ylöspäin. Olisi ainakin suotavaa, koska enään kisakalenterissa on jäljellä pelkkiä ”arvokisoja”. Tällä kertaa se ei sitten tarkoitakaan SM-Kisoja J. Torstaina lähdetään ajelemaan Minneapolisiin, josta perjantaina lennellään Stowen kaupunkiin Vermontiin. Retkikuntana minä, Malin, koutsi ja apukoutsi. Homman nimi on NCAA mestaruuskisat, joka tarkoittaa kutakuinkin usan 3. asteen opiskelijamestaruuksia. Tässä kohtaa muistutus: urheiluseurat on kaikki koulujen organisaatioita, eli homman nimi on oikeastaan opiskelija-ikäisten urheilijoiden mestaruudet, erittäin vapaasti suomennettuna. Tämän vuoksi perinteisempi ”opiskelijoiden kisat” –tyylinen meno alkanee tuskin ainakaan ennen viimeistä maaliin tuloa ;) Joka tapauksessa meikäläinen ei siis lennä Floridaan spring breakin (=”hiihtoloma”) viettoon kuten muut suomalaiset täällä kuulemma suunnittelee, vaan 1,5 viikon  ajaksi uusiin seikkailuihin. Ja sen oon ottanu nimenomaan homman teemaksi: Turha tässä on reisiä ravistella ja koettaa määräänsä enempää herkistellä. Mitä sitä suotta ressiä moisesta repimään. Nyt on aika ottaa kaikki irti näistä seikkailuista, joihin ei todellakaan joka päivä lähdetä! 

Viimeisiä koulujenvälisiä viedään!

Viime viikonlopun kisasetit saatiin kuin saatiinkin sivakoitua ja nyt on jo kovasti taas uutta matoa koukussa kotikisojen (central region championships) muodossa. Soppaa ovat olleet isolla kauhalla hämmentämässä omituiset kelit: Alun perin tätä naputeltaessa (pe) pitäisi olla täysi rähinä päällä (10k pertsa, FIS ja paikallisella vuoristoradalla). Viime sunnuntain jälkeen maanantaina koutsit olikin päättäneet vaihtaa päiviä, niin että täällä kotikisoissa olisikin pe vapaa ja la pertsa. Tämä tehtiin sääennustetta katsomalla, koska edellisen sunnuntain kisojen pitovoitelut menivät...vähän persiilleen. No, 1. muutos tehty tälle viikonlopulle, tämän viikon maanantai siis kyseessä. No sitten tulikin lämmintä. Ja lämmintä tulikin. huiput tais olla varjossa 11 C. Lumi suli, puro sanoi puli puli. Kyllähän tänne vielä lunta jäi, ei siinä. Mutta sitten tuuli kääntyi pohjoseen, keposet 40-50 mailia tunnissa. No eihän siinä kuin kisaohjelmaan lisää muutoksia tekemään. Huomenna pitäis olla tuulen osalta pahimman pölläkän laskeutunut ja tarkotuksena on vetää aamusta kevyt alkuverkka 10km V muodossa ja iltapäivällä jatkaa kevyen ulkoilun merkeissä 10km P.

Viime viikonloppuna miteltiin tosiaan konferenssin yliopistomestaruuksista Ishpemingissä Northern Michiganin hiihtopurukan (NMU) kotiladuilla, 1,5h matkan päässä täältä. Tunnustettakoon tässä heti alkuun, että palautuminen ei ole täällä aina ihan valonnopeudella tapahtunut. On koitettu levätä, tehä huoltavaa ja tutkittu Kippari-Kallemaiset ranteet omaavan hierojan lennättämistä maisemiin. Edellisten koti-kisojen jälkeen kroppa tuppaskin oleen sekasin kuin seinäkello ja lepoviikonloppu tulikin edemmän kuin tarpeeseen. Mutta konferenssin mestaruuksien lähestyessä joku heitti köysitikkaat montun  pohjalle ja uudelleensyntyminen tuntuikin olevan hyvässä vauhdissa. Loppupeleissä kisoista kotiin tuomisina oli 2 ihan hyvää perushiihtoa, muttei sentään mitään sellaisia joiden jälkeen olisi ihan lentolupakirjaa kyselty. Molempina päivinä 5. yliopistosarjassa, mikä on kyllä ihan kelpo tulos! NMU:laiset kyllä tuppas käveleen meiän yli noissa kisoissa. Putsasivat palkintopöydän ja veivät miesten ja naisten joukkeiden konferenssimestaruudet. Suksien kanssa ei menny kaikki ihan putkeen, sunnuntaina varsinkin oli pakkasjakson jälkeen nollaa ja uutta lunta, ja pidot kahnutti koko porukalla. Oman kisan pelasti se, että suksitestin 50m tasatyönnön jälkeen painelin takasin kopille ja ehdittiin vielä tehä mulle kokonaan toinen pari. Muille tiimin pojille nuo kisat alko olla viimesiä mahollisuuksia hankkia pisteitä usan mestaruuksiin, mutta kahnaavat sukset nyppi osalta kavereista siivet ja kotimatkalla autossa tunnelma oli vähän sen mukainen. Koutsien autoissa lie ollut sama homma, ja kuten mainittu, seuraavana päivänä vaihtoivat ennusteen perusteella pertsan kisan paikkaa samanlaisen voidesirkuksen pelossa. Reportaasi viikonlopun kisoista.

Huomenna tosiaan sitten nähdään, miten Mikko-pojalta sujuu 10+10 samana päivänä. Ne on siis ihan erilliset kisansa, viimeset karsinnat usan yliopistomestaruuksiin. Omat saumat näyttäis varsin hyviltä, toivottavasti pukkaa huomisen jälkeen uutta reissua kalenteriin! Kisareissut ja reenit täällä on kyllä ollu tosi hieno tapa nähä maailmaa ja tavata ihmisiä. Ja aika paljon hommat on tosiaan toistaiseksi pyöriny hiihtohommien ja hiihtoporukan ympärillä, varsinkin kun paikallinen kisakausi on ollu kuumimmilaan koko sen ajan mitä täällä oon ollu. Tylsää ei ole kerenny olla. Paljon porukka tulee jutteleen kisapaikoilla ja väki on iloista ja välitöntä. Liekö syönnillään ollut mono vai mikä poikinu mulle tän nakin, eilen oltiin nimittäin parin muun hiihtoniilon kanssa keikistelemässä voidekopilla valokuvaajalle. Käyttävät ilmeisesti mainoskuvina jossain yhteydessä, mutta minä ainakin irvistelin siihen malliin ettei tänne enään kohta kukaan uskalla tulla! ;)

Ihspemingissä käytiin putiikissa nimeltä Touch of Finland. Kaikkea Suomi-krääsää olisi ollut tarjolla, ja kuten kuvan Presidentti-paketista näkyy, kyseessä olivat ilmiselvästi myyjän markkinat! Ko. kahvipaketti jäi hyllyyn, mutta Turun sinappia ja turkinpippureita lähti allekirjoittaneen matkaan.

Viime viikolla oli koululla Winter Carnival. Sehän tarkoitti sitä, että to ja pe oli vapaapäiviä. Ke yönä kampuksella oli kaikenlaista tapahtumaa ja mahotonta meininkiä! Kokonaiskuvassa näkyvin merkki karnevaaleista on ollu nuo lumiveistokset. Niillä on 1kk (oikein, 1 kuukausi!!!) kisa ja 12h kisa ke yönä. To aamuna sitten tuomarit julkistaa voittajat. Tosi huikeita kyllä olivat, harmi vaan että tän viikon helle kirjaimellisesti vesitti monien ison urakan! Kuvassa Veistos 100m päästä mun kämpiltä. On siinä jokunen tunti pojilla tainnu vierähtää tota vääntäessä!

Koulurintamalla oon yllättäny itteni olemalla perin noheva. Pelätty saksan tenttikin kellistyi täysillä pisteillä. Asiaan lienee vaikuttanyt enemmän pehmeä arvostelu ja vielä pehmeämpi vaatimustaso, kuin allekirjoittaneen saksan ulosanti. Myös muita tenttejä ja tehtäväpaketteja on suoritettu. Tuloksia odotellessa, mutta peri-suomalaiset ennakko-odotukset ”pääsenköhän mä siellä edes mitään läpi...” ovat aika hyvin osoittautuneet turhiksi. Suomalaiseen järjestelmään näin äkkiseltään verrattuna sanoisin, että enempi täällä pitää olla koko ajan läsnä ja palautella kotitehtäviä joka viikko. Mutta ainakaan vielä nuo kokeet ei ole olleet yhtä vaikeita (koputtaa puuta). 

Kuukauden päivät rapakon takana.

Se alkaakin olla kuukausi takana lätäkön tällä puolen! Tekemisen puutetta ei ole todellakaan ollut ja koti-ikäväkään ei ole poikennut kyläilemään. Siitä pitää muuten huolen lähikaupassa myytävä Pandan laku! Kai sitä sitten aika kaukana kuitenkin kotoa kuitenkin ollaan, kun vähän oli mokoma päässyt allekiroittaneen pettymykseksi kuivahtamaan. Omaa autoa on kyllä vähän ikävä, tää ei nimittäin ole mikään jalankulkijoitten luvattu maa. Pyörälläkään ei täällä talvella liikuta, koska ainut paikka polkea olisi autotie. Jalkakäytävätkin on vähän niin ja näin, ehkä niitä löytyy keväällä sulavan lumen alta, toivottavasti. Lisäksi matkan varrella on muuten tavattu kesä-Leppävetisiä, eli Leppävedeltä vaimonsa löytänyt toisen joukkueen hiihtokoutsi. Tässä mittakaavassa siis saman kylän poikia. 

Kouluhommat on alkanu luistaa ihan yllättävänkin mukavasti. Tai no, Saksan kielen takia en suosittele lähtemään merta edemmäs kalaan. Onneksi on parempia syitä. Parit tentit on pidetty, ja luokan keskiarvon yläpuolelle on toistaiseksi sijoituttu! Ei pitäs vielä tässä vaiheessa huuella, mutten malta. Ensimmäinen täällä pidetty esitelmä vähän meinas tutisuttaa, mutta sekin (myyntipuhe, 50 kuuntelijaa) arvosteltiin keskiarvon yläpuolelle. Näin kuin jatkuisi! Niin ja ei siellä saksan kurssillakaan mitään suurempia ongelmia ole. Se vaan on ...Saksaa. Koulukirjoista muuten pitää sanoa sen verran, että niihin on uponnut täällä ehkä enemmän rahaa kuin mun koulu-uralla  omasta pussista yhteensä. Kallein kirja oli 180$ KÄYTETTYNÄ. Oli muuten vitsit vähissä. Siltikin, vaikka koulun kirjakaupan myyjä haastoi silkkaa suomea. Mutta pakollinen kirja kurssin käymiseksi, eihän siitä sitten selvitty mitenkään muuten kuin visaa vingauttamalla. Brr!

Alussa lankesin monta kertaa paikalliseen hämäykseen kun pukeuduin hiihtolenkille: Tie aivan sulana ja aurinko paistaa korkealta. Siispä vähissä hepenissä baanalle. Mutta ei, arska paistaa korkealta, ollaanhan täällä Euroopan kartalla noin Sveitsin korkeudella. Ja tiet, niitä suolataan enemmän kuin ihmisiä Nousukunnon shoutboxissa. Helposti rapiat -10C ja näyttää äkkiseltään suojasäältä. Tekee varmaan hyvää autoille tuo suola. Mutta täälläpäin ei ole pelkoa katsastusmiehen piikinterävästä pohjan lävistävästä ruuvimeisselistä. Jos se liikkuu, ei muuta kuin baanalle. Ja sitä suolaa muuten on, sitä on ihan kasoina jalkakäytävilläkin. Köyhempi opiskelija hakisi suoraan niistä kasoista eikä kaupasta.

Hiihtohommat on täällä sujuneet varsinkin kisojen osalta loistavasti. Viikolla onkin sitten yleensä oltu enemmän tai vähemmän pihalla. Tällä hetkellä on eka vapaa viikonloppu, 3 ekaa viikkoa näissä ympyröissä oli 2 starttia joka viikonloppu, ja viikot meni kyllä aina ihan palautumista ootellessa. Nyt alkaa taas pikkuhiljaa elämä voittamaan ja viikon päästä toivottavasti ollaan taas uudessa nousussa. 5/6 kisaa on onnistuttu keikkumaan tuloslistoilla oman poppoon kärjessä, eli tulevat kisareissutkin on turvattu!

Kotikikisoista viime viikonlopun SuperTourilta jäi käteen toistaiseksi parhaat henkilökohtaiset FIS-pisteet, kaksi 4. sijaa College-sarjassa (koulupojat) ja yleisen sijat 14. ja 15. Ja kunnon monttu. Tämä on kyllä kiistatta rankin kotirata koskaan, ja sunnuntain vaparin yhteislähtö oli jo melkein eloonjäämistaistelua. Ei ollu kyllä mitään hyötyä yhteislähöstä, nousut on niin pitkiä että letka pistettiin poikki jo ekassa kapuamisessa, kun itse olin vielä lähtöpaikkani takia taka-asemissa. No, ehkä noitten hurjimpien kyyissä ei siltikään ois pysytty.  La pertsalla kulki tosi hyvin, maltoin himmailla ylämäet ja iskettää aina tasasilla. Hienot oli kyllä kisat täälläkin, ja sukset pelas tälläkin kertaa. Vähän ehkä sinne edellisen kisojen radalle Minneapolisiin ois ikävä, se oli nimittäin baana meikäläisen makuun se! Koulun sivujen juttu kisoista.

Vapaan kisa jossain 5km kohalla. Menossa mukana mukana minä, pari muuta jamppaa ja hyvä ystäväni maitohappo.

Pertsan kisa isoimman nousun päältä. Hymy on
tässä vaiheessa selvästi hyytymään päin.

Kisoja ei muuten sinänsä ole paljon jäljellä, ainakaan koulun kisoja. seuraavat 2 viikonloppua on ne tärkeimmät, sitten lasketaan 2 parasta skeittiä ja pertsaa ja pistetään kovimmat siivuttajat USAn yliopistomestaruuskisoihin. Tai no, kovimmat ja kovimmat, 1 koulu saa laittaa korkeintaan 3+3 tyttöä ja poikaa. Meidän alue (Central) omaa 8 paikkaa ja paikalliset mahtikoulut Alaska ja Northern Michigan vie ainakin pojista sen 3 ja 3. Loput 2 jämäsijaa ratkotaan sitten meidän muista kouluista tulevien tavallisten kuolevaisten kesken. Huonompi mäihä muuten noitten tiimien lopuille koville menijöille. Meitsi on toistaiseksi ensimmäisenä loppujen paikkojen jonossa, mutta kuten sanottu, pisteiden puolesta tärkeimmät 4 kisaa ovat vasta tulossa. Tulosliuskalla on siis mestaruuskisoihin pääsyn kannalta ihan sama montako siivuttajaa on edellä noista 2 koulusta. 2 Kovinta muista kouluista nappaa viimeset 7. ja 8. paikan. Katellaan miten tilanne kehittyy!

Maaliskuussa on sitten vielä mahdollisuus tahkota yleisen sarjan kisoja, katotaan sitten tilanteen mukaan onko rauta siinä vaiheessa kuumaa vai ei. Toivottavasti pääsee mahollisimman paljon reissuun. Nämä hiihtohommat ne on nimittäin kyllä hyviä hommia, tapaa tosi paljon ihmisiä ja pääsee huikeille kisareissuille parhaimmillaan ympäri maata!

Mitähän muuta. Kämppä on kyllä tosi hieno, koululle kävelee sen 2min. Kämppiksen kanssa tulee hyvin juttuun, vähän se vaan on hiljasempi ja viihtyy enemmän omassa loossissaan edelliseen umpikieroon savolaiseen verrattuna. No, ehkä täälläkin vielä legenda lentää kuten vanhassa kunnon yks aa kolmosessa konsanaan! Kamerakin tuli postissa, vaikka viivästyi jonkun Chicagoa riepotelleen jää/lumimyrskyn takia. Nyt kun vaan sais kuvia räpsittyä!